Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.
Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.
Välttämättömät evästeet liittyvät sivuston perustoiminnallisuuksiin, eikä sivusto välttämättä toimi oikein ilman niitä. Esimerkiksi tämän evästelupakyselyn vastauksen muistamiseen käytetään evästeitä. Kaikki evästeet voi poistaa käytöstä selaimen kautta ja esimerkiksi erilaiset sovellusten mainoksenesto-lisäosat estävät myös tiettyjä evästeitä.
Analytiikkaevästeitä käytetään anonyymien sivuston käyttötietojen keräämiseen. Eväste mahdollistaa käyttäjän liikkeiden seurannan eri käyttökertojen välillä, mutta ei yksittäisen käyttäjän tunnistamista.
Käytämme Google Analytics -palvelua verkkopalvelujemme käytön analysointiin ja seurantaan. Käyttötietoa kerätään evästeiden avulla, mutta tietoja ei käsitellä tai tallenneta siten, että yksittäisen käyttäjän käyttöä voitaisiin seurata.
Cookie | Domain | Type | Description | Duration |
---|---|---|---|---|
_ga | .katjakoski.fi | Analytics | The _ga cookie, installed by Google Analytics, calculates visitor, session and campaign data and also keeps track of site usage for the site's analytics report. The cookie stores information anonymously and assigns a randomly generated number to recognize unique visitors. | 2 years |
_gid | .katjakoski.fi | Analytics | Installed by Google Analytics, _gid cookie stores information on how visitors use a website, while also creating an analytics report of the website's performance. Some of the data that are collected include the number of visitors, their source, and the pages they visit anonymously. | 1 day |
_gat_gtag_UA_85650421_1 | .katjakoski.fi | Analytics | Set by Google to distinguish users. | 1 minute |
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!
Olen vähentänyt perinteisiä “äänne-lautapelejä”, menee liikaa huomiota itse pelaamiseen eikä toistoja tulee hirveästi. Sen sijaan olen ottanut hauskoja pelejä kuten esim. pop up pirate: istumme vastakkain ja toistetaan harjoitus, vaikka “alla” > lapsi saa laittaa miekan, kun on toistanut esim. 5x. Harjoitus jatkuu kunnes piraatti lentää. Hirmu hauskaa ja toistoja tulee valtavasti, helposti yli 100 täysin lapsen “huomaamatta”!
Jes just näin Emilia!
Hyvin perusteltu tuo Emilian ajatus. Ja Pirate-peli kuulostaa hauskalta! Olen huomannut, että terapeutin punatut huulet auttavat lasta havaitsemaan huulion liikkeitä. En ole vielä huulipunaa vähentänyt verotuksessa, mutta voisin kai sitäkin harkita! Toisten lasten mielestä on helpompi ja rennompi seurata kumppanin puheliikkeitä peilin kautta kuin suoraan kasvoilta. Liittyykö se hahmotukseen vai luottamukseen vai molempiin, en tiedä. Sensomotoriikka on tullut tärkeäksi tekijäksi puhemotorisessa työskentelyssäni. Ehkä se on parasta antia, mitä OPT-kursseilta olen saanut.
Aiemmin on tullut käytettyä aikaa hienojen pelien keksimiseen mutta juuri tuo mitä Emilia on kommentoinut on totta: yksinkertaisiin peleihin saa helpommin harjoituskertoja enemmän! Toistokertojen saaminen arkeen on hankalaa, mutta tuolla videolla vanhemmille on kyllä hyvin perusteltu toistojen tärkeyttä, pitääpä siis käyttää näitä perusteluja kotiharjoittelun ohjaamiseen.
Komppaan myös Emilian kommenttia, eli perinteinen “äänne-lautapelien” käyttö on vähentynyt ja huomio on siirtynyt enemmän toistojen määriin. Käytän myös paljon sitä, että lapsen kanssa sovitaan harjoitus ja siihen toistojen määrä esim. 10 toistoa putkeen ja tauko ja tämä toistetaan 5 kertaa. Käytän apua myös konkreettisesti omilla sormilla laskemista, joka tukee lapsen keskittymistä ja konkretisoi toistojen määrää samalla kun lapsen kanssa harjoitellaan. Aikaa ei mene paljoa ja tämän jälkeen voidaan siirtyä seuraavaan tehtävään. Kotiharjoituksia ohjeistan mahdollisimman konkreettisiksi, esimerkiksi joka aamu ja ilta kielen reunojen nostoa 10x hammaspesun yhteydessä. Suosittelen myös sitä, että aina (etä)puheterapian jälkeen illalla harjoiteltaisiin jo ensimmäisen kerran, jotta saadaan tarpeeksi harjoituskertoja viikkoon ja harjoitukset ovat vielä kirkkaasti mielessä. 🙂
Aloittelen useamman vuoden jälkeen kuntoutustyössä, ja olen pohtinut ottavani työskentelyni keskiöön toistojen määrän. Ja siksi komppaan edellisiä kommentteja, joskus vuosia sitten huomio terapiassa meni viihtymiseen ja en tiedä, ajattelinko koskaan edes kertyneiden toistojen määrää. Ensin – sitten -ajattelu toiminee tässäkin: ensin raakaa harjoittelua ja sitten sovitun toistomäärän jälkeen hetki sovittua palkintoa ja toistetaan sama uudelleen.
Voihan olla, että joskus tulevaisuudessa ei enää suositeta kuntoutusmääriä vaan kuntoutusaikaa! Silloin ainakin periaatteessa kahdesti viikossa toteutuva lyhyempi terapiakerta olisi toteutettavissa.
Heippa, tämä oli minulle oikeasti uutta tietoa – että pitäisi vähentää esim. yksittäisen ssss-äänteen pränttäämistä, ja sen sijaan yleistää sitä tavuihin mahdollisimman nopeasti. Tällä hetkellä en itse kuntoututa ketään, vaan teen arviointia, mutta kuitenkin tärkeä tietää tämä (mm.)
Toistomäärät ovat olleet mielen päällä harjoitteluissa ja ajatuksena onkin ollut, että tehdään töitä vastakkain ja harjoitteiksi valitaan niitä, joista toistomäärät saisi nostettua korkealla kivan tekemisen lomassa. Esimerkiksi äänneharjoittelussa Build up -peli on kiva, kun siinä voi sopia väreille omat harjoitteet ja vaaditut toistot. Yhdellä kierroksella ja noppien heitolla toistoja tulee jo huimasti.
Erittäin hyvä huomio Emilialta! Usein toistojen määrä kärsii, kun panostetaan harjoittelun välineen mielekkyyteen (esim. lautapelit). Itsekin olen langennut tähän, että pyrin motivoimaan lasta kiinnostavilla noppapeleillä tms., mutta tämä tarkoittaa lähes poikkeusketta sitä, että lapsi keskittyy enemmän siihen pelaamiseen kuin toistoihin. Olen aina pyrkinyt kuitenkin yksinkertaisuuteen ja koen, että olen selviytynyt vähällä materiaalilla -nyt löysin vielä parantamisen varaa! Kiitos hyvistä ideoista.
Katjan aiemmalta kurssilta olivat nämä harjoittelutiheydet ja -määrät jo tuttuja ja sen jälkeen olen yrittänyt niitä soveltaa sekä terapiassa että ohjatessa harjoittelua kotiin. Legot on nykyään mun vakiotuote kassissa ja niistä varioiden juuri näitä “tehdään x määrä toistoja, saat legon”. Asiakas saa niistä sitten vaikka rakentaa jotakin, mitä minä arvaan. Yksi asiakkaani on aivan huippu, kun hän innostui nimenomaan näistä toistojen määristä. Annoin vapauden hänelle määrittää, montako toistoa tehdään, niin päästiinkin ihan huimiin toistomääriin, jolloin pääsin vaihtamaan harjoiteltavaa äännettä/äännepariakin moneen kertaan yhden harjoituskerran äärellä. 🙂 Vanhemmille olen antanut esimerkin siitä, kuinka nopeasti tuo 100 toistoa tulee täyteen esim. kyseisessä legoharjoituksessa kirjoittamalla harjoituksen kuvauksen yhteyteen esimerkin “5 toistoa, 10 toistoa, 3 toistoa, 20 toistoa, 12 toistoa, 5 toistoa, 10 toistoa, 20 toistoa, 5 toistoa, 10 toistoa = 100 toistoa”. Olen huomannut tämän olevan helpompi vanhempien ottaa vastaan kuin tuo 100 toistoa sellaisenaan, mikä vaikuttaa kovin suurelta.
Peilisoluasia oli hyvä muistutus näin korona-aikaan, kun töitä tehdään paljon maskit päällä.
Perinteisilläkin noppapeleillä on paikkansa, jos lapsi niistä motivoituu, sillä niihinkin saa kivasti toistoa sanomalla sanat aina yhtä monta kertaa, kuin nopan luku näyttää. Laskin joskus, että myös niin saa ainakin useamman kymmennen toistoa, jos nyt ei aina ihan sataa. Parissa pelissä satakin tulee täyteen.
Minusta myös vanhempien on ollut helpompi hahmottaa tuo toistojen määrä kuin esimerkiksi aikamäärä päivässä.
Tunnistin hyvin monen kommentoinnit lapsen huomion kiinnittymisestä peliin itse käsillä olevan toistoharjoittelun sijaan, kiitokset pelivinkeistä. Huomasin myös että monen lapsen kohdalla päädyn miettimään liikaakin lapsen jaksamista vaikka terapiahetki on kuitenkin vain pieni osa päivästä eikä siitä niin suurta haittaa ole vaikka joutuu pinnistelemään hieman enemmän puheterapeutin kanssa – toki yksilöllisyys huomioiden ja siten että lapsen motivaatio säilyy ja minäpystyvyyttä tuetaan.
Jäin miettimään tuota videolla mainittua autossa harjoittelua: jos peilisoluja pitäisi käyttää aktiivisesti hyödyksi ja olla kasvot vastakkain niin eikö autossa joudu turvautumaan enemmän auditiivisen palautteen kautta harjoitteluun? Täytyy tuntea hyvin harjoitus ja lapsen suoriutuminen siinä sekä osata itse ohjata jotta tulee oikeita toistoja. En epäile yhtään etteikö Katja sinulla ja lapsellasi autotreenit sujuisi, mutta monelle vanhemmalle/asiakasperheelle en niitä uskaltaisi suositella nimenomaan niiden oikeiden toistojen saamiseksi. 🙂
Jos lapsella on todella vaikea dyspraksia ei paljon autotreenit auta 🙂 Kielenkärkiäänteiden harkkailu kuitenkin autossa voi onnistua mainiosti varsinkin harjoittelun loppusuoralla kun lapsella on jo käsitys siitä mitä tehdään.
Samoja ajatuksia toistoista kuin muillakin kommentoijilla. Niihin yritän kiinnittää huomiota ja vanhempia aiheesta hoksauttaa. Peilisoluista olen kyllä kuullut, mutta hyvä muistinvirkistys oli tuo kasvokkain tekeminen, tähän en ole tarpeeksi paljon työssäni kiinnittänyt huomiota! Mietin, että onko tutkittu peilisolujen toimintaa näin etänä tapahtuvassa kuntoutuksessa (varmasti löytyy jostain tutkimusta). Toimiiko peilisolusysteemi samalla tavalla myös ruudun läpi?
Samankaltaisia ajatuksia heräsi täälläkin toistojen määrästä. Olen itse myös vähentänyt peilin käyttöä ja siirtynyt työskentelemään kasvokkain. Eron huomaa, moni lapsi hyötyy selkeästi enemmän terapeutin mallituksesta kuin peiliin katsomisesta. Minä olen myös pyrkinyt suunnittelemaan harjoittelun “oheismateriaalia” sellaiseksi, ettei se vie liikaa huomiota harjoitukselta. Juurikin nuo pop-up-piratet jne. on tosi kivoja siihen. Omaa työskentelyä on myös jäsentänyt se, että laskeskelen karkeasti, montako toistoa saamme tietyn pelin aikana (esim. 10 legoa/muuta palkkio 5 toiston jälkeen). Olen huomannut, että lapset sietävät useimmiten toistoja hyvinkin, aikaisemmin olen saattanut itse olla liiankin hellämielinen toistojen vaatimisessa. 🙂
Kiitos kaikille vinkeistä! Itsekin olen huomannut toistoja tulevan enemmän ja lapsellekin mielekkäämmin, ikään kuin huomaamatta kun PT:n valitsema keino on yksinkertainen. Olen paljon käyttänyt juurikin pop up -pelejä – lapsi saa miekan/kukan, kun on toistanut oikein tietyn määrän verran. Kasvokkain ja pöydän ääressä vilkkaampikin kaveri jaksaa olla kun tekemisessä edistytään ja siitä palkitaan. Legot ja pörröpallot ovat olleet käytössä myös. Lähipiirin motivoiminen harjoitteluun vaatii meiltä ammattilaisilta konkretiaa. Vihkoon toistojen määrien merkkaaminen ja pilkkominen sekä arjesta harjoittelun luonnollisen paikan löytyminen on meidän tehtävä miettiä lapsen vanhemman kanssa yhdessä. Olen itse kokenut, että etänäkin hivuttautuminen kameran lähelle auttaa lasta (ehkä ne peilisolut toimivat siinäkin) – kiva olisi saada siitä tutkittua tietoa käsiin.
Samoja havaintoja kuin yllä olevilla kommentoijilla. Käytännön työssä olen huomannut, että kasvokkain annetut vihjeet (istuminen lasta vastapäätä) hyödyttävät lapsia huomattavasti enemmän etenkin harjoittelun alkuvaiheessa kuin oman toiminnan tarkkailu peilin kautta. Toiminnalliset pelit (Pop up pirate, Ali Baba, Bananajoe) ovat hyviä keinoja lisäämään toistoja ja ovat mielekkäitä ja motivoivia useille asiakkaille. Näiden tietojen lukemisen jälkeen kyseisten pelien hyödyntäminen on myös itselle entistäkin motivoivampaa, kun tietää runsaan toistomäärän edesauttavan lapsen päätavoitteeseen pääsemistä.
Hyvä kun saa konkreettisen luvun toistomääristä itselle, ja sitä kautta annettavaksi vanhemmille. Tuo kasvokkain istuminen on tuttua Edith Strandin luennoilta, mutta vielä konkreettisemmaksi tulee näin. Ja jaottelu sanallisiin tehtäviin ja motoriikkaharjoituksiin auttaa myös. Olisipa asiat esitetty näin konkreettisesti jo opiskeluaikana, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Taidan itse vaatia liian vähän toistoja lapsilta, mutta muutetaanpa sitä nyt parempaan suuntaan.
Tällä hetkellä terapiassa lapsen huomio on voinut kiinnittyä liikaa pelattavaan peliin, joten aion jatkossa valita yksinkertaisempia pelejä käynneille mukaan. Toistomääristä olemme sopineet etukäteen pelivuorojen välillä, ja määriä olen havainnollistanut konkreettisesti sormien avulla. Tuolloin lapsi on kokemukseni mukaan suuntautunut paremmin toistoharjoitteluun. Toistojen tärkeys ja vastakkain istuminen tulivat vielä hyvinä muistutuksina käytännön työhön. Harjoittelua on herkästi seurattu peilin kautta, joten jatkossa aion jättää peilin suosiolla sivummalle etenkin harjoittelun alkuvaiheessa.
Olen joidenkin lasten kanssa joustanut noissa terapiassa tehtävistä yhden äänneyhdistelmän toistomääristä, kun olen pelännyt, että lapsi kieltäytyy kohta harjoittelusta kokonaan. Ollaan keskitytty enemmän opittujen taitojen soveltamiseen, kun lapsi on innoissaan ja motivoitunut, kun voi oikeasti käyttää jo oppimiaan äänneyhdistelmiä sanoissa ja esim. kahden sanan ilmauksissa esim. peliä pelatessa. Nämä ovat olleet sellaisia asiakkaita, joilla harjoitteluun on tullut hyvä päivittäinen rutiini kotona, joten voin luottaa siihen, että toistoja tulee. Tsekkaan lapsen kanssa, että äänneyhdistelmä sujuu hitaasti toistettuna ja annan sujuvoittamisen kotitehtäväksi. Ainakin ovat edistyneet!
Ihan samoja ajatuksia muiden kanssa. Myös itse yritän tehdä harjoittelusta lapselle liian mukavaa toistojen kustannuksella. Ehkä siirryn enemmän palkitsemaan lasta kivalla asialla harjoittelun jälkeen ja harjoittelussa keskittyä toistoihin.
Olen myös miettinyt terapiassa paljon sitä, että lapsella olisi kivaa ja keskittyminen onnistuisi. Paljon on siis pelattu, mutta olen huomannut, että tällöin toistoja ei välttämättä tulekaan tarpeeksi. Viime aikoina olen kuitenkin enemmän siirtynyt siihen, että täytyy tehdä tietty määrä toistoja ja terapiat ovat silti sujuneet hyvin. Erityisesti pelien kokoamisen yhteyteen olen liittänyt enemmän harjoittelua, jolloin kokoamisen jälkeen voi hyvin keskittyä itse peliin (esim. Woodman). Olen välillä murehtinut peilin unohtumista käynnille mukaan, mutta täytyykin jatkossa alkaa enemmän hyödyntämään juuri omaa mallittamista lapselle.
Samoja ajatuksia pitkälti kuin muilla. Olen liiaksi keskittynyt siihen, että terapiassa on “kivaa”, toistojen kustannuksella. Nyt viime aikoina olen kuitenkin saanut tästä toistomäärästä myös kiinni, ihan strukturoimalla terapiatilanteen. Ja hyvinkin usein se on lapselle melko lailla ok, että ensin tehdään näitä harjoituksia, sitten voi olla jokin välitehtävä, jonka jälkeen taas harjoitus ja lopuksi lapsi on saanut päättää kivan tekemisen käynnin päätteeksi. Luo sekä lapselle että itselle selkeyttä ja turvaa. Ja toistoja on tullut mukavasti. Onnistumisille taputetaan ja kehutetaan/kannustetaan siitä, että jaksaa tehdä tehtäviä yhdessä toisen kanssa. Kiitos näistä konkreettisista toistomäärien ja kotiharjoittelun havainnoinnista! Tämän avulla pystyy tosiaan nyt perustelemaan paremmin perustelemaan myös kotiväellä sitä, minkälaisista määristä puhutaan ja toisaalta myös sitä, että näitä on mahdollista kohtalaisen lyhyessä ajassakin saavuttaa.
Tuo peilisolujen aktivoiminen suoraan omien kasvojen kautta onkin jäänyt minulta ihan täysin tekemättä. Olen havainnoinut nimenomaan peilin avulla, mutta siirrynkin nyt käyttämään vain omia kasvoja. Aion kokeilla myös tuota huulipunavinkkiä heti kun maskeista päästään eroon. Nyt korona-aikana maskien käyttö on muutenkin rajoittanut todella paljon mallittamista lapselle. Hyviä pelivinkkejä, laitan ne talteen!
Täällä on myös käytetty mahdollisimman yksinkertaisia pelejä, näillä on saatu helpommin toistot täyteen. Etäterapiassa on toiminut esimerkiksi virheiden/pyydettyjen esineiden etsiminen kuvasta (esim. toista x10, saat etsiä yhden virheen/esineen kuvasta). Olen huomannut myös, että kannattaa aloittaa mahdollisimman yksinkertaisilla motivaattoreilla/palkinnoilla, jotta niitä voi sitten jatkossa valjastaa, mikäli lapsi kyllästyy. Riittävistä toistomääristä olin kuullut, mutta tässä konkretisoitiin se hyvin. Tästä saan apua vanhemmille perustelussa. Hyviä vinkkejä sain myös aiemmilta kommentoijilta peleihin ja toistomäärän jakamiseen.
Moikka!
Olen myös pohtinut maskiasiaa, sillä se estää mallittamisen omilla kasvoilla.
Oletteko käyttäneet terapiaoissa maskia vai “pleksiä”?
Kyllä minä pääosin käytän visiiriä, nyt varsinkin kun kaksi rokotetta on saatuna.
Oikein hyvää konkretiaa toistomääriin sekä itselle että vanhemmille! Helposti tulee puhuttua “monista toistoista”, ihan konkreettiset luvut ovat helpompi hahmottaa. Ja palastelu auttaa kovasti myös.
“Legot on nykyään mun vakiotuote kassissa ja niistä varioiden juuri näitä “tehdään x määrä toistoja, saat legon”. Miten helppo yksinkertainen idea, kiitos! Välillä vaikeaa motivoida joitakin lapsia tekemään toistoja ollenkaan. Tämä voisi auttaa.
Peilisoluista olen joskus kuullut, mutta täysin unohtanut. Pyrin yleensä istumaan asiakkaiden kanssa vastakkain, mutta pitää vielä tietoisesti lisätä tätä varsinkin sitten, kun maskeista päästään eroon. Olen muissa harjoituksissa alkanut käyttää esim. sanalistoja, mitä harjoitellaan (tavoitteeksi esim. oppia 100 uutta sanaa), mutta toistojen kohdalla en tarkkoja määriä ole käyttänyt. Määrät motivoivat hyvin vanhempia! Pitää siis hyödyntää tätä jatkossa enemmän. Kivoja pelivinkkejä tuli täällä kommentoijilta, kiitos niistä! Juuri tässä yksi päivä mietin, millä saisi lisää hyviä ja kivoja toistoja.
Samoja ajatuksia heräsi itsellä kuin muillakin kommentoijilla. Oma tämän hetkinen suosikkini on pussi täynnä pääsiäismunayllätyksiä, joita on onneksi tullut säästettyä omilta lapsilta. Ensin sanotaan tietty määrä toistoja, minkä jälkeen lapsi saa nostaa pussista yhden yllätysmunankuoren ja kurkistaa sen sisälle. Tämä on ollut lapsista todella motivoivaa, tarpeeksi yksinkertaista ja toistoja on saatu huomaamatta. Sitten olen vielä motivoinut lasta, että kun jokin äänneyhdistelmä on kokonaan opittu ja saatu yleistymään puheeseen, hän saa palkinnoksi haluamansa yllätysmunan.
Minäkin pistän pelivinkit talteen, kiitos! Olen ohjannut kotiin ennemminkin kuinka usein ja kuinka monta minuuttia kerrallaan-tyyppisesti, mutta voisin siirtyä ihan konkreettisten toistojen laskemiseen. Monen muun lailla huomaan vaatineeni asiakkailta liian vähän.
Yritän keskittyä toistojen määriin. Hyödynnän lasta motivoivia pelejä / leikkejä, joihin saa usein upotettua toistoja todella paljon. Kotiin on hyvä ohjata juuri näitä myös, jotta vanhemmat hoksaavat idean.
Pyrin jokaisella terapiakerralla saamaan toistoja aikaiseksi riittävän määrän ja samaa komppaan täällä muiden kanssa, että kaikista yksinkertaisimmat puuhat on usein niitä motivoivimpia lapselle. Toisaalta niiden lasten kanssa, jotka eivät ole enää ihan ensiaskeleita terapiassa ottamassa, vaan ovat jo oppineet ja tiedostaneet sen, että harjoittelulla edistyy, tuntuvat motivoituvan usein myös pelkästä uuden oppimisesta ja ymmärretyksi tulemisesta. Tässä osiossa oli hyvin perusteluita toistojen suurelle määrälle. Aion ottaa näitä käyttöön myös terapiatyöhön kun perustelen harjoitusmäärien tarvetta vanhemmille.
Aiemmissa koulutuksissa on jo tullut herättelyä toistomäärien seuraamisen, mutta petrattavaa on sekä omissa toistomäärissä että erityisesti lähipiirin motivoimisessa harjoitteluun. Tässä tuli kivoja käytännön vinkkejä. Legot ja pop up pirate ollut käytössä lautapelien rinnalla, sitten “kuramattoon” tarttuvat tähdet (löytö Amazon.com:ista), joita toistoista saanut palkaksi ja niillä lapsi rakentanut vielä puheradan mattosuikaleelle.
Hyvä saada vinkkejä siihen, miten toistoja saisi tarpeeksi. Välillä on todella haastava motivoida lasta toistoon toiston perään ja vieläpä kasvokkain. Kaikenlaisia pelejä ollut apuvälineenä, mutta kyllähän ne vievät huomiota. Itse käytän pelien lisäksi mm. leimoja ja värityskuvia taitojen motivointiin. Perheiden motivointi toistomääriin vaatisi ilmeisesti ihan oman koulutuksen ?
Toistojen määrään on syytä itsekin kiinnittää yhä enemmän huomiota terapiakerroilla. Kiitos hyvistä vinkeistä motivoimaan harjoittelua! Terapiassa on toiminut myös Popit /fidgetit, josta lapsi saa aina painaa yhden kun on tehnyt toiston. Näitä monilla lapsilla on valmiina jo kotonakin. Itse mietin niitä asiakkaita, joiden itsetunto on jo kokenut kovia ja jo positiivisenkin palautteen vastaanottaminen on vaikeaa. Ja niitä, jotka tarvitsevat työskentelytaitoihinsa yhä enemmän vahvistusta. Joidenkin kohdalla tulee tehdä ns. pohjatyötä enemmän kuin toisten, jotta päästään näihin tavoiteltaviin toistomääriin.
Ihana selkeä video (taas) vanhemmille! Täytyy tehdä joku lappu terapiasopimuksen kanssa annettavaksi tuosta toistomäärän tärkeydestä. Mitä selkeämmin tavoitteet saa vanhemmille annettua, sen motivoituneempia vanhemmat tuntuu olevan.
Ja Saaralle, kiitos Popit-ideasta!
Kiva huomata, että oma tapa sisältää hyvinkin tässä kerrotut tärkeät asiat. Minäkin luotan yleensä siihen, että mikä tahansa mukana oleva yksinkertainen peli tai leikki toimii, ja toistot tulevat “salasanoina” ennen pelivälineen saamista. Silloin tällöin pidän tukkimiehen kirjanpitoa, paljonko toistoa suurinpiirtein kunkin lapsen kanssa tai tietyn pelin/leikin lomassa tulee, jolloin on helpompi luottaa omaan tekemiseen ja siihen, että toistoa tulee tarpeeksi. Aika hitti on myös ollut Outloudin pingviini-timer, johon lapsen kanssa piirretään hauska rata, ja toistoa tehdään kunnes aika loppuu. Peilisolujen hyödyntäminen on maskien takia jäänyt valitettavan vähäiselle viimeisen parin vuoden aikana, mutta tarvittaessa raotan maskia tai kuvaan videoita avuksi.
Harjoittelussa pyrin mahdollisimman suuriin toistomääriin mahdollisimman yksinkertaisilla keinoilla. Usein 10 sormea pystyyn ja kun kaikki sormet on alhaalla, saa palkinnoksi jotain kivaa (ampua yhden angry birdin, värittää sydämen, painasta pop it:n tms.) ja sitten kun tämä on tehty sovitusti esim. 5-10 kertaa (lapsesta ja harjoituksesta riippuen), niin luvassa on jokin lapsen valitsema peli tai leikki. Sitten kirjataan vihkoon, mitä (ja kuinka paljon) terapiassa saatiin aikaiseksi ja mitä (ja kuinka paljon) kotona tulisi tehdä.
Terapiakerroilla teemme erittäin paljon toistoja. En ole vuosiin peluuttanut pelejä, joissa toistoja tulee vähän. Jos ja kun pelaamme, tulee toistoja tehdä ennen jokaista omaa vuoroa. Peleistä pyrin tekemään sellaisia, että pelissä on jokin muu juju, kuin toistot, mutta toistoja tehdään tosiaan joka vuoron aluksi. Lapset ovat olleet motivoituneita ja usein toistavat myös minun vuorollani, vaikkei tarvitsisi. Erillaiset syöttöharjoitukset ja haasteet motivoivat toistoihin, kun tavoite on selkeästi väkyvissä. Ulkoiset motivaattorit käytössä myös. Perheille olen antanut hyvin samantyyppisiä ohjeita kotiin kuin videolla.
Ajatus toistomääristä ei juuri muuta tapaani työskennellä terapiahetkissä, koska toistojen määrä ollut tähänkin asti itsellä keskiössä. Suurimpia suosikkejani tarpeellisen toistomäärän saamiseksi ovat Monza-lautapeli, Pop up pirate -peli ja legot. Näihin kaikkiin saa hyvin upotettua runsaan toistomäärän: esim. tuossa Monza pelissä joka kierroksella heitetään kaikki kuusi noppaa ja lapsi saa yhden nopan toistettuaan harjoiteltavaa sanaa 5x eli yhdellä kierroksella jo 30 toistoa. Legot ovat myös monille hyvin mieluisia ja yhden palikan saa aina tietyllä sovitulla toistomäärällä.
Se mitä tämä työskentelyssäni muuttaa on se, miten ohjaan kotiharjoittelua vanhemmille. Aion jatkossa käydä konkreettisemmin läpi kotiharjoittelun tärkeyttä näiden toistomäärien kautta enkä niinkään ohjata harjoittelemaan tiettyä minuuttimäärää joka päivä. Ja konkretisoida vanhemmille myös tuota millaisessa hetkessä tarpeellinen toistomäärä tulee, koska äkkiseltään 100 toistoa kuulostaa hurjalta määrältä, vaikka ei todellisuudessa sitä olekaan.
Toistojen määrän tärkeyden olen itse sisäistänyt, mutta edelleen painin sen kanssa, miten saisin myös vanhemmille ymmärryksen ja motivaation siitä miten tärkeää niitä olisi tehdä myös muualla kuin puheterapiassa. Juuri näitä pieniä arjen hetkiä ollaan yhdessa perheen kanssa mietitty, mikä sopisi kullekin perheelle parhaiten. Helpot pelit ovat kiva keino motivoida lasta toistojen tekemiseen ja ihanaa miten kivoja vinkkejä sain taas yltä kollegoiden kommenteista. Usein sovin lapsen kanssa toistojen määrän mitä tehdään ja kyllä terapian lopuksi voi palkkioksi tulla joku kiva lautapeli, mutta siinäkin tehdään sitten hanakalissa sanoissa mallitusta ja vähän toistoakin tilanteen mukaan.
Paljon hyviä vinkkejä täällä – kiitos! Olen itse yrittänyt painottaa toistojen määrää terapiassa, mutta kotiharjoittelua olen ohjannut pitkälti minuuttimäärien näkökulmasta. Pitää siirtyä myös ohjaamaan toistomäärien kautta.
Yksi mitä olen Pop up Piraten, legojen jne. ohella käyttänyt, on muovailuvaha: siitä tehdään palloja / pallorata, josta saa nyrkillä “lyödä” liiskaksi aina yhden muovailuvahapallon, kun sovittu määrä toistoja on tehty. Yllättävän motivoivaa monen lapsen mielestä. 😀
Kivoja ideoita kollegoilla! Toistoja, toistoja, tämä on mielessä kyllä ja sitä kovasti koitetaan terapiakerroilla. Nykyään annan usein lapsen valita pelin/toiminnon ja ujutan toistot mukaan omalla vuorolla toteuttavaksi. Joskus lapset toistavat huomaamaattaan myös minun vuorollani.
Oma työskentelytapani vaihtelee asiakkaiden mukaan, mutta aiempien koulutusten jälkeen olen pyrkinyt lisäämään toistojen määrää monin eri tavoin. Käytän edelleen myös noppa- ja muistipelejä, mutta paljon myös muunlaisia pelejä ja puuhia, joihin saa upotettua paljon toistoja. Kotiharjoittelun ohjaamiseen sain tästä uusia ideoita. Olen vanhemmille tähänkin asti puhunut kotiharjoittelun ja toistojen tärkeydestä, mutta en ehkä riittävän systemaattisesti ja selkeästi.
Tämä oli todella hyvä muistutus, periaatteessa ihan tuttua tietoa, mutta käytännön toteutus on silti vähän vaihdellut ja itsekin olen sortunut siihen, että mukavuus on mennyt toistojen edelle. Toki toiset lapset myös vaativat terapiajakson alussa ensin sitä luottamuksen rakentamista ja leikkiä, mutta täytyy itsekin keskittyä jatkossa siihen, että päästään mahdollisimman pian kasvokkaiseen työskentelyyn ja isoihin toistomääriin. Myös kotiin pitäisi ohjata enemmän kotiharjoittelua ja painottaa toistojen määrää, siinä olen myös lepsuillut. Aion heti ottaa muutaman lapsen kanssa fokukseen toistojen määrän terapiassa ja kotona.
Sen olen huomannut omalla kohdalla, että monien lasten kanssa on ollut tosi tehokasta myös lasten itsensä kanssa käydä tämä keskustelu toistomääriin liittyen. Olen jutellut siitä, miten esimerkiksi kieli tarvitsee oppiakseen uuden paikan paljon toistoja. Ja että vaikka harjoitukset tuntuvat vaikeilta, se toistojen tekeminen auttaa juuri siihen, että homma muuttuu helpommaksi. Tämä on motivoinut montaa muuten vastahakoista lasta harjoitteluun. 🙂
Tämä oli hyvä muistutus toistojen tärkeydestä. Toistoja pyritään saamaan paljon puheterapian aikana, mutta perheen sitouttaminen harjoittelemaan myös kotona on vaikeinta. Ehkä näillä vinkeillä ja perusteluilla voisi lähestyä omiakin asiakkaita. 45min tai 60min terapia-aika pelkkään puhemotoriseen harjoitteluun on kyllä aivan liian pitkä, mutta suurimmalla osalla asiakkaista on myös kielellisiä tai muita pulmia, joten tämä ei tule onneksi ongelmaksi 🙂 Puhemotoriikan harjoittelu on toisille välillä rankkaa ja epämotivoivaakin, joten haasteena on ollut saada harjoittelutilanteesta mukava toistomääristä huolimatta, jotta motivaatio ja ilo säilyy. Näissä saa kyllä innovoida ja olla luova oikein kunnolla, että saa kaikki lapset mukaan harjoitteluun ilon kautta.
Itse olen myös kokenut parhaimmiksi nuo yllämainitut Pop up pirate -tyyppiset pelit, sillä niihin on niin helppo yhdistää mitä vain toistoharjoituksia. Tämän osion perusteella tuli hyvä muistutus itselle, että asiakkaiden vanhemmille olisi hyvä välillä muistuttaa toistomäärien tärkeydestä (videon selkeillä esimerkeillä toistojen jaottelusta pitkin päivää) sekä tuosta kasvokkain istumisesta harjoittelutilanteessa (etenkin nyt maskiaikaan).
Täytyyy myöntää, että itselläni on aika harvoin mitään pelejä käytössä, ellei sitten ole äärimmäisen vaikeasti motivoitava asiakas kyseessä ?
Viimeaikoina olen tehnyt paljon erilaisia harjoitusalustoja Go talk now -sovelluksen kuvasivuille: kuvien painelu on ollut monelle motivoivaa ja näin ollaan helposti saatu tehtyä yli 100 toistoa ”ihan huomaamatta”.
Oli hyvä muistutus toistojen määrästä, vaikka ajatuksena on aina ollut saada mahdollisimman paljon toistoja aikaiseksi. Käytän aika paljon muistipelejä ja lautapelejä, mutta pyrin muuttamaan pelin sääntöjä usein niin, että lapsi motivoituu pelinkin ohessa toistamaan paljon harjoitussanoja (esim. timantteja sisältävissä peleissä (timanttiponi, tuliset lohikäärmeet) lapsi saa “tienata” lisää timantteja tekemällä harjoituksia). Haastetta tuottaa ne lapset, joilla on heikko motivaatio harjoitteluun. Silloin usein joutuu keksimään ja kokeilemaan kaikenlaisia keinoja toistojen saamiseksi.
Olen tähänkin saakka pyrkinyt saamaan toistoja riittävästi, tosin välillä haasteena lapsen motivoinnin vaikeus. Mutta etenkin vähän isompien lasten kanssa pystyy jo kivasti juttelemaan ja sopimaan asioista, kuten siitä, että ensin tehdään toistoja ja sitten pelataan tai tehdään muuta lapselle mieluista. Toistoja olen yleensä havainnollistanut lapselle sormien avulla.
Kotiharjoituksiin olen yrittänyt antaa samansuuntaisia vinkkejä, mutta toistojen määrää voisin vielä konkretisoida enemmän.
Minulla on ollut viime aikoina käytössä laskuri tabletilla, jolla lapsen kanssa lasketaan toistot kutakin harjoitusta kohden. Joillakin tämä toimii isona motivaattorina, kun näkee konkreettisesti kuinka hirmuisen määrän on jaksanut tsempata ja toistaa sanaa. Paljon käytän myös pelejä, jotka motivoivat toistoon (hamppareita syövä possu, pop up pirate, banana joe). Toimivat lähes kaikkien lasten kanssa ja motivoivat harjoitteluun 🙂 Pitkään olen ollut toisto-orientoitunut ja tämä kyllä vahvistaa ajatustani siitä.
Mikä laskuri?
Kyllä, teen terapiaa vastakkain lapsen kanssa tai sitten niin, että ollaan kumpikin ison peilin edessä ja ohjaan lasta sanomalla esim. ”huulet suppuun”.. Näitä tilanteita olen myös videoinut vanhemmille kotiin. Mutta toistoja on aivan liian vähän, sillä monet asiakkaat eivät jaksa, halua tms. Eniten toistoja olen saanut sillä tavalla, että mallitan sanan, jonka lapsi toistaa ja lapsi saa yhden siilin piikin, legon tai palikan, jonka laittaa paikalleen. Pienikin lapsi jaksaa tätä tehdä.
Koen todella haastavaksi saada perheen motivoitua harjoitusten tekemiseen. Vanhemmat usein toteavat ettei lapsi suostu kotona tekemään harjoituksia. Ehkä voin konkretisoida vanhemmille tuon 2400 x esimerkin avulla, miksi niitä täytyisi tehdä! Olen alkanut lähettämään läksyjä kotiin videoklipeillä. Toivon että lähettävät niitä takaisin minulle kun harjoittelevat, mutta kaikkia ei saa tälläkään sitoutettua.
Olen jo aikaisemminkin pyrkinyt huomioimaan peilisolujen ja toistojen merkityksen terapiassa. Näistä kommenteista sain paljon ideoita helposta peleistä, joilla toistoihin saa motivoitua vielä paremmin. Itse olen tykännyt toistoharjoittelussa esim. Papunetin Pääsiäispelistä ja Porkkanapelistä sekä Huojuva-torni -pelistä, joissa ensin tehdään puheharjoituksen toistot ja sitten saa edetä pelissä.
Huomaan etäpuheterapiassa asettuvani hyvään valoon ja lähelle kameraa, jotta asiakas näkisi mahdollisimman hyvin suuni liikkeet. Spesifin palautteen antamisessa täytyy olla tuntosarvet ojossa, ettei lapsi koe, että häntä kritisoidaan. Tässä luottamuksellisen ilmapiirin rakentamiseen käytetty aika näkyy selvästi. Intensiteetti ei valitettavasti toteudu kaikilla lapsilla. Välillä pelkkä harjoitteluun suostutteleminen vie suuren osan terapia-ajasta.
Samanlaisia tapoja itsellänikin toteuttaa terapiaa kuin muilla kommentoijilla. Toistoja tietty määrä ja sen jälkeen joku kiva juttu, esim. pop it -kuplien napsuttelua. Toistomäärät kirjattu vihkoon – tämäkin saattaa motivoida.
Eli toistamisen merkitys sisäistetty täälläkin 🙂
Nykyään kun teen materiaalihankintoja yritän miettiä juuri tätä kuinka eri peleihin saadaan ympättyä mahdollisimman paljon toistoja. Hyviksi osoittautuneita pelejä ovat olleet esim. erilaiset tasapainopelit, “Apina pomppaa” -peli, Hain kita ja Syötä sikaa. Toistoja tulee mahtava määrä ja ihan vaivihkaa!
Terapiassa toistoja saa kyllä kivasti eri pelien tai esimerkiksi visuaalisten kellojen avulla tehtyä. Nämä usein motivoivat omia asiakkaita. Toki kukin on yksilönsä, joillekin sopii parhaiten se, että tehdään moniste/selkeä harjoitus ja toistot ensin ja sitten pelataan peli.
Todella hyviä vinkkejä! Varsinkin näin uran alkuvaiheilla sitä tuntuu stressaavan liikaa siitä, että lapsi viihtyy terapiatilassa. Toistomäärien tärkeys on jo tullut tutuksi, mutta täytyy alkaa pitää niistä hieman paremmin kirjaa, jotta saa tarkemman kuvan harjoittelun todellisesta intensiteetistä. Kotiin tämän asian painottaminen on ehdottoman tärkeää myös.
Hyvin yksinkertainen käyttämäni kotiharjoitteluvinkki on ollut viikoksi 1-3 tavoitesanan keksiminen ja piirtäminen esim. tarralapulle (1 kuva lapulle). Lappu kiinni jääkaapin oveen ja päivän aikana useamman kerran ohi mennessä sanan/sanojen toisto, lisäksi arjessa tarvittaessa sanoista muistuttelu. Mutta tämän perusteella muistutan vanhempia toistojen määrän merkityksestä 🙂
Hyviä vinkkejä! En ollut tietoinen 2400 toiston keskimääräisestä vaatimuksesta. Olen kyllä pyrkinyt siirtymään Pop Up Piraten kaltaisiin toistoystävällisiin peleihin ja välttämään hidastempoisia pelejä. Huomaan työssäni, että voimakkaan dyspraktiset ja kehitysvammataustaiset asiakkaat kärsivät selvästi maskin käytöstä ja odotan kovasti, että voin luopua maskista.
Hyviä vinkkejä! Tällä hetkellä olen itse suosinut paljon yksinkertaisia pelejä, joissa aina yhden vuorokierroksen jälkeen toistetaan tietty määrä sovittuja toistoja. Toisten kanssa houkuttelu toistoihin on helpompaa, joidenkin kanssa selkeästi haastavampaa. Joidenkin lasten kanssa täytyy ensiksi tehdä enemmän työtä sen suhteen, että he ymmärtäisivät, että puheterapiassa kuuluu toistella sanoja monia kertoja + vaatii enemmän työtä löytää lasta motivoivat keinot.
Teen tällä hetkellä etäkuntoutusta pelkästään. Tykkään siitä, että siinä niin luontevasti lapsi katsoo minun kasvoja. Laitteet ja asennot ja valaistukset pitää olla kunnossa, jotta itse saan myös hyvän näkyvyyden lapsen kasvoille. Ja että kuulen myös riittävän hyvin, että voin antaa lapselle tarkkaa palautetta tuotoksesta. Tässä osiossa mainittiin, että peilin kautta peilisolut eivät aktivoidu niin hyvin kuin suorassa katsekontaktissa. Mitenkähän tämä asia etäyhteydellä? Onko jotain, mitä siinä pitäisi ottaa huomioon peilisoluasian kannalta?
Tällä hetkellä on vähän pulaa nykyisten asiakkaiden kanssa ideoista, joilla saadaan toistoja lasta motivoivalla tavalla riittävästi.
Joskus tuntuu vaikealta arvioida, oliko tuotos “riittävän oikeanlainen”. Mikä on lapselle juuri nyt se sopiva lähikehityksen vyöhyke niin, että harjoituksella opitaan uutta ja lapsi tuettuna pystyy tekemään onnistuneita toistoja. Samoin sen arviointi, mikä on sopivantasoinen harjoitus kotiin annettavaksi niin että se harjoittaa uutta taitoa samalla ollen jo riittävän vahva taito -> onnistuneet toistot.
Olen keskittynyt kuntoutuksessa siihen, että toistoja tulisi runsaasti. Käytän kuntoutuksessa erilaisia materiaaleja. Käytän myös lauta- ja muistipelejä. Kommenteista sain hyviä vinkkejä uusiin harjoituksiin, joiden yhteyteen on helppo ujuttaa paljon toistoja. Pyrin työskentelemään vastakkain ja antamaan mallin. Olen käyttänyt korona-aikana visiiriä, jotta lapsi näkee suuni liikkeet. Jatkossa aion kirjata vielä tarkemmin ylös toistomäärät.
Hyvä perustella näin toistomääriä sekä itselle että lapselle ja vanhemmillekin, ja kivoja vinkkejä toistoharjoittelun avuksi!
Kiinnitän jatkossa enemmän huomiota toistomääriin. Pyydän lasta usein katsomaan minua antaessani mallin. Kaikki lapset eivät helposti pysy aloillaan tuolilla. Tässä auttaa jalkatuellinen istuin, joka haetaan päiväkodissa vaikka kauempaa toisesta huoneesta, jos sellaista ei terapiahuoneessa satu olemaan. Olen piirtänyt usein lapsen puheterapiavihkoon yksinkertaisen ‘hyppelyradan’, jota pitkin erilaiset pikku lelut hyppelevät ja ‘tekevät harjoitusta’. Lelut esim. menevät kylään toistensa luo. Tämä on motivoinut toistoihin. Tällöin on kuitenkin vaikea tehdä harjoitusta kasvokkain, kun lapsen huomio kiinnittyy leluun. Jatkossa kiinnitän myös tähän enemmän huomiota.
Kehittymisen vaatima toistojen hurja määrä on kyllä hyvin tiedossa ja siitä tulee aina vanhempien kanssa juteltua. Usein käytän kuntosalivertausta tai muuta vanhemmalle lähestyttävää toimintaa. Ehkä siltikin omassa terapiassa tulee oltua liian arka toistojen vaatimisen suhteen. Jos asiakkaan motivaatio on häilyvä ja epävarmuutta osaamisesta on paljon ilmassa tuntuu usean toiston vaatiminen kerralla hankalalta. Tätä toistojen lisäämistä voisi varmasti harjoitella lasten kanssa niissä sanoissa/tavuissa, jotka jo sujuvat hyvin, niin itsevarmuus karttuisi ja tapa toistaa kohdesana/tavu esim x5 ennen omaa vuoroa vahvistuisi. Komppaan kyllä tätä, että äänneharjoittelussa terapiapeli ei voi olla monimutkainen, silloin fokus itse asiasta häviää.
Toistomäärien kasvattamiseen olen itsekin pyrkinyt aktiivisesti. Pitää muistaa kyllä enemmän puhua vanhempien kanssa konkreettisista toistomääristä ja simppeleistä keinoista toistomäärien savuttamiseen. Kirjoitin itselleni muistiin tuon 3 x 8 x 100 = 2400. Joidenkin lasten kanssa on kyllä välillä vaikea päästä suuriin toistomääriin. Sain nyt hyviä vinkkejä tästä osiosta ja kommenteistä, joita aion kokeilla haastavampien asiakkaiden kanssa. Yksinkertaiset ja selkeät harjoitukset toimivat ja ovat asiakkaiden lähipiirienkin helposti muistettavissa ja toistettavissa.
Kiitos hyvästä vinkkivideosta vanhemmille, aion jatkossa hyödyntää sitä ohjatessani vanhempia kotiharjoitteluun!
Itse olen pyrkinyt panostamaan peleihin ja materiaaleihin, joissa noita toistoja saataisiin mahdollisimman paljon aikaiseksi lyhyen pelihetken aikana. Pupupuu- ja Mopopupu-materiaalista on ollut tässä paljon hyötyä. Myös kotiharjoituksina pyrin ohjaamaan aina ennemmin pieniä/lyhyitä pelejä, joissa toistoja saadaan runsaasti lyhyenkin pelihetken kautta.
Ne lapset, joiden kanssa (Kelan) kuntoutusta voidaan toteuttaa 2x/vko, orientoituvat näihin toistoharjoituksiin ainakin oman kokemukseni mukaan sujuvammin kuin ne lapset joiden kanssa tavataan vain 1x/vko. Omien asiakkaiden kohdalla olen myös havainnut, että toistojen määrän toteutumiseen terapiassa vaikuttaa todella paljon lapsen oma motivaatio sekä kyky työskennellä omien taitojen äärirajoilla: itsekriittisten lasten kanssa toistojen määrissä jäädään usein tavoitteista aikuisen antamasta tuesta ja motivoinnista huolimatta.
Hyvä muistutus tuo, että peili ei olekaan se tärkein apuväline, vaan terapeutin/aikuisen omat kasvot! Peilin käyttö on kyllä ihan itsestään jäänyt vähemmälle. Suurin piirtein näillä periaatteilla olen viime aikoina puheen kuntoutusta tehnyt, kun tietoa on kertynyt lisää, mutta edelleen on kehitettävää näissäkin.
Hyvä ja konkreettinen muistutus toistojen tärkeydestä ja oivia vinkkejä vanhempien ohjaamiseen. Peilisolujen hyödyntämisen olen itsekin havainnut tehokkaimmaksi keinoksi, toki välillä auttaa myös peiliin kurkistaminen, jotta lapsi myös näkee, miten mahdollisesti tekee väärin. Omassa terapiatyössäni olen tällä hetkellä vasta tutustumassa lapsiin eli ollaan vahvasti vielä pelailu- ja leikkiasteella. On mielenkiintoista nähdä, kuinka nämä lapset ottavat vastaan muutoksen, kun terapiakerroilla aletaankin kunnolla myös treenaamaan. Sitä tässä jäin pohtimaan, että monet asiakkaistani ovat vielä niin pieniä (3-4v) että eivät itse ole välttämättä edes tiedostaneet puheessaan olevista pulmista, vaan mennä touhottavat siinä missä kaikki muutkin lapset. Miten onnistua siinä, että saa lapsen motivoitumaan harjoittelusta ja ymmärtämään, miksi sitä tehdään, ilman että hän tulee liian tietoiseksi haasteistaan ja alkaa vaikkapa vältellä puhumistilanteita. Tasapainoilu tässä on haastavaa.
Paljon hyvää asiaa jälleen. Toistojen määriä toki olisi itsekin hyvä kasvattaa ja keskustella niistä perusteellisemmin vanhempien kanssa.
Itse käytän vaihtelevasti pelejä ja leikkejä harjoittelun yhteydessä. Laskemisesta innostuneiden kanssa lasketaan sormilla montako toistoa tehdään, pidetään tauko ja toistetaan. Kirjaimista ja piirtämisestä innostuneiden kanssa tehdään “virallinen” sopimus paperille siitä, että ensin puheterapiassa harjoitellaan puhejuttuja ja sitten vasta pelataan jne.
Toistojen määrän kasvattaminen on joidenkin lasten (ja perheiden) kanssa haastavaa. Joissakin tapauksissa olen havainnut, että parasta on valita yksittäinen sana (vaikka se ei olisi äänneyhdistelmällisesti helpoimmasta päästä, toki jossain kohti on terapeuttina vedettävä raja), jonka lapsi päättää ja sitten “päntätä” sitä. Parhaimmillaan lapsi, joka ei yleensä suostu edes istumaan paikoillaan (ja mopopupua ei suostu katsomaankaan) on toistanut sovittua sanaa 200 kertaa yhden käynnin aikana, istuen.
Toistoja on tehty ihan mukavasti. Kun vielä saisi kotiympäristön motivoitua niihin. Tuo kasvokkain terapiassa oleminen täytyy muistaa jatkossa ja enemmän vielä yrittää aktivoida peilisoluja. Hyviä materiaalivinkkejä toistoihin keskusteluosiossa!
Tämä kyllä avasi silmät sille, kuinka paljon toistoja oikeasti tulisi saada aikaan. Hyviä konkreettisia vinkkejä myös siihen, missä tilanteissa kotiharjoittelu voisi hyvin onnistua.
Terapiamateriaaleja tulee valittua toistojen näkökulmasta. Osa lapsista jaksaa todella hienosti harjoitella ja osaa joutuu motivoimaan enemmän. Vanhemmille pidän palopuheen aina alussa harjoittelun tärkeydestä ja toistojen merkityksestä; vanhemmat ovat usein motivoituneita ja silloin tapahtuu edistymistäkin ihan eri tavalla kuin “yksin puurtaessa”.
Olan alkanut lisätä harjoituskuvia (irtokuvia tai kansioon laitettavia sanajonoja) niin, että lapsi jaksaa harjoitella vaihtelevuuden ansiosta. Pelejä ja muuta oheistavaraa olen myös karsinut ja yksinkertaistanut, jotta se 100 toistoa tulisi täyteen yhden kerran aikana. Vanhempien motivointi ja kotiharjoittelun merkityksen ymmärtäminen on mielestäni usein haastavaa, jos terapiat toteutuvat suurimmaksi osaksi lapsen hoitopaikassa tai koulussa. Yksi hyvä keino on ollut 6+ ikäisillä sataruudukko, jonne he saavat itse rastittaa toistomäärät (tai sitten minä rastitan). Ruudukon täyteen saaminen saa monet innostumaan ja esittelemään saavutustaan terapian jälkeenkin. 🙂
Niin kivaa päästä lukemaan kaikkien vinkkejä toistojen aikaan saamiseksi terapian aikana, pakko koota itselle lista kaikista näistä vinkeistä niin voi sitten helposti napata uuden jutun käyttöön kun alkaa tuntumaan siltä että tarvitsee taas lisää inspoa!
Hyvä muistutus siitä, että kuinka monta toistoa olisi hyvä toteuttaa. Olen viime aikoina käyttänyt paljon tietokonepelejä ja ristinolla pelejä artikulaatioharjoituksissa.
Hyvä muistutus toistojen määrästä.
Tästä keskusteluketjusta tarttui mukaan useita hyviä vinkkejä, millä motivoida lasta toistoihin. Osa niistä minulla jo käytössä onkin, ja hyväksi havaittu useiden asiakkaiden kanssa. Toisaalta keskustelu siitä, ettei terapian tarvitse olla pelkästään mukavaa, vaan sinne tullaan tekemään “töitä”, myös huojentaa. Välillä mietin kuinka “tylsä” terapiatäti olen verrattuna esimerkiksi somessa hienoja vinkkejä ja ideoita jakaviin kollegoihin, kun samat pelit ja monisteet pyörii monesti mukana kerrasta toiseen. Sitten lasten toivomat pelit kuitenkin ovat juuri näitä Pop up Piratea ja Ali Babaa tai pyörivää kalojen onkimispeliä, joita pelatessa on aina vaadittu runsaita toistomääriä. Kasvokkain tapahtuvaan, peilisoluja aktivoivaan työskentelyyn aion ottaa jatkossa entistä yleisemmäksi toimintatavaksi.
Painotan työssäni toistoja niin lapsen kanssa kuin vanhempia ohjatessa. Tästä sai kuitenkin lisää konkreettisia toistojen määriä, joita ohjata perheeseen ja omaan työhön. Pyrin sisällyttämään toistoja peleihin ja leikkeihin siten, että lapsi jaksaa tehdä tarpeeksi toistoja. Joidenkin kanssa sisällyttäminen ei niin hyvin toimi, vaan sitten tehdään ihan puhtaita toiston harjoituksia ja leikit erikseen.
Olen kokenut, että toistojen lukumäärien esillä pitäminen motivoi lapsen vanhempia harjoitteluun, mutta myös kouluikäisiä ja usein myös eskareita. Olen suosinut Pop up pirate-tyyppisiä pelejä, mutta pitänyt noppapelipohjaiset harjoitukset mukana sen vuoksi, että monet lapset motivoituvat niiden avulla niin hyvin. Harjoittelu ei ole niissä välttämättä niin intensiivistä, mutta toistoja voi saada paljon, riippuen siitä miten pelataan. Joskus merkkaan harjoitusmonisteen reunaan toistojen lukumäärän, kun harjoitustavu -tai sana toistetaan 2x, 3x tai 5x tai jos pelatessa toistoharjoitus tehdään kaikissa kuljetuissa ruuduissa, ei pelkästään niissä, joihin pysähdytään. Noppapelit ovat minusta hyviä orientoivia harjoitustyyppejä toistoharjoituksiinkin. Vähitellen voi toistoja lisätä ja siirtyä enemmän intensiivisempiin, puhtaisiin toistoharjoituksiin.
Hyviä ideoita täällä viestiketjussa! Ja tärkeää pysähtyä miettimään, kuinka ohjeistaa vanhempia harjoitusten tekemiseen.
Teen nykyään paljon terapiaa tyylillä “toistoja + joku kiva toiminto” (esim. pop pu piratessa miekan laittaminen, palapelin palan saaminen, Quips-pelissä nappulan laittaminen paikalleen tms.). Pyrin lisäksi huomioimaan toiminnan yhteydessä esiintyviä harjoitteluun sopivia sanoja (esim. jos harjoittelussa /l/, niin vaikka palapeliä rakentaessa lisäksi nimetään kuvasta nallet käyttäen /l/:ää tarkasti). Yksittäisenä huomioina minulle jäi mieleen kasvoilta mallin katsominen tärkeämpänä kuin peili (ainakin alkuvaiheessa).
Olen toisinaan laskenut toistojen määriä harjoittelussa suunnilleen. Jatkossa olen asiassa tarkempi ja otan toistojen määrät myös perheen kanssa puheeksi. Isompien koululaisten kanssa sopiviin blokkeihin jaetuista toistomääristä sopiminen voisi jo itsessään motivoida harjoitteluun.
Toiminnallisuuden lisääminen harjoitteluun on auttanut toistojen määrän lisääntymiseen. Kun lapsi tekee jotain mieluisaa ja valmiiksi palkitsevaa, on helppo ujuttaa mukaan kymmeniä toistoja huomaamatta. Haastavinta ovat olleet tilanteet, joissa asennon ylläpito ja kognitiiviset pulmat tuovat lisänsä harjoittelutilanteeseen.
Toistojen saaminen terapiassa on ehkä asia, joka kanssa ajoittain joutuu painimaan. Jotkut lapset toistavat ihan vain pelaamisen ilosta, mutta sitten on niitä, joille ne oman puheen haasteet ovat kipeä ja vaikea paikka. Pyrin olemaan lempeä ja lasta kuunteleva terapeutti, jotta jokainen saisi tehdä sillä omalla hyvän fiiliksen tasollaan. Tästä sain lisää keinoja perheen motivoimiseen arjen kuntoutukseen.
Joidenkin asiakkaiden on helppo motivoitua toistoharjoittelusta ja heidän kanssaan onkin tullut toistoja paukutettua. Toisaalta on sitten niitä, joiden motivointi on tuntunut hankalalta, jolloin on pyrkinyt enemmän tekemään harjoittelusta kivaa kuin panostaa toistomääriin. Usein myös mietityttää toistojen suhteen se, millaiset toistot laskee riittävän hyviksi ja kuinka paljon asiakas sietää korjaavaa palautetta. Vaikeasti motivoituvien/epävarmojen harjoittelijoiden kohdallaan olisi kuitenkin hyvä pysähtyä enemmänkin pohtimaan, mitkä keinot auttaisivat lasta innostumaan harjoittelusta niin, että toistojen määrää pääsisi kasvattamaan.
Oli hyödyllistä saada konkreettisia vinkkejä tarvittavien toistojen määristä, ja keskusteluosiosta mainioita harjoitteluvinkkejä, kiitos! Itse olen tähän asti pitkälti toteuttanut harjoittelut lautapelien yhteydessä, ehkä vähän toistojenkin kustannuksella. Tämä oli hyvä muistutus siitä, että toistojen määrään täytyy kiinnittää tästä lähtien paremmin huomiota ja niistä voisi pitää myös kirjaa. Vanhemmille olen puhunut kotiharjoittelun tärkeydestä ilman sen kummempaa konkretiaa, mutta nyt minulla on ihan konkreettisia lukuja annettavaksi myös kotiin. Tunnistan tuon, että joidenkin asiakkaiden kanssa lautapelit vievät liikaa huomiota itse harjoittelusta, joten monen kanssa saa miettiä yksinkertaisempaa tekemistä. Peilisolujärjestelmä oli hyvä muistinvirkistys. Itse pyrin siihen että istun aina lasta vastapäätä ja pyydän lasta katsomaan miten itse harjoiteltavan sanan tuotan. Toistomääriä olen havainnollistanut sormien avulla. Peili on ollut vaihtelevasti harjoittelussa mukana, mutta nytpä sen voi jättää vieläkin vähemmälle käytölle ja keskittyä enemmän kasvoilta annettavaan malliin.
Hyvänä muistutuksena tuli tieto, että pitäisi vähentää yksittäisten äänteiden harjoitteluun käytettyä aikaa ja siirtyä harjoittelemaan yksittäistä äännettä heti jossain helpossa äänneympäristössä. Olen myös paljon pohtinut omassa työssäni toistomääriä, kun joidenkin lasten kohdalla riittävien toistomäärien saaminen on erityisen haastavaa. Taidankin ottaa terapioihin enemmän käyttöön toiminnallisia pelejä, kuten Pop up pirate, joilla saadaan varmasti lasten huomaamatta runsaasti toistoja aikaiseksi. Tässä konkretisoitiin hyvin riittävät toistomäärät ja näiden tietojen pohjalta pystyn perustelemaan niitä myös paremmin vanhemmille.
Painotan toistojen määrää terapiassa ja niitä tulee kyllä yleensä reilusti yhden terapiakerran aikana. Toistoja tauotan jollain hyvin yksinkertaisella pelillä siten, että välillä tuotetaan toistoja ja sitten heitetään muutaman kerran noppaa pelin edistämiseksi. Näin mielenkiinto harjoitteluun yleensä säilyy hyvin yllä eikä peli vie liikaa huomiota harjoittelulta. Toisaalta käytän myös ahmatinsyöttölappusia, myrkkykarkkityyppistä peliä, muistipelejä ja perinteisiä lautapelejä ja koen, että niissäkin tulee toistoja ihan mukavasti. Kotiin olen ohjannut aiemmin määriä harjoitteluhetken keston mukaan, mutta jatkossa aion painottaa enemmän tuota toistojen määrää. Kotiharjoittelu on meillä keskeisessä roolissa, koska ohjauskäyntejä on vähän ja harvakseltaan. Toki riippuu lapsesta, paljonko toistoja hän sillä hetkellä sietää, ja sen mukaan pitää mennä. Tuo aikuisen kasvojen katsominen peilin sijaan on hyvä pointti, siihen pitää panostaa vielä aiempaa enemmän ja ohjata sitä vielä painokkaammin myös kotiin. Tuntuu, että aikuisen kasvojen katsominen harjoitusten aikana ei monestikaan ole lapsille helppoa, ja katse lähtee helposti harhailemaan muualle, vaikka katseesta jatkuvasti muistuttaisi. Siinä on ehkä yksi työskentelytaito, jonka harjoitteluun kannattaa joidenkin kanssa vielä panostaa enemmän.
Toistomääriin tulee nykyään kiinnitettyä enemmän huomiota. Joidenkin asiakkaiden kanssa esim. pelin pelaaminen lähtee helposti ottamaan turhan isoa roolia kerran aikana, jos lasta ei ihan hirveästi kiinnostaisi harjoitella. Tekemisen muokkaaminen toiminnallisempaan suuntaan on auttanut, kun samalla sovitaan tehtäväksi tietty määrä toistoja. Myös kotiin tuntuu helpommalta ohjata harjoittelua toistomäärien kuin ajan perusteella.
Jatkossa tulee kiinnitettyä enemmän huomiota toistomääriin. Kuten monet muutkin ovat kommentoineet, niin itsekin olen näin vastavalmistuneena ja terapiasuhteiden alkuvaiheessa keskittynyt vähän turhankin paljon huomiota siihen, että lapsella olisi tarpeeksi mukavaa ja toistojen määrä on sitten kärsinyt. Tasapainottelua tämä tietysti aina on, tekemisten pitää yleensä olla tarpeeksi motivoivia jotta lapsi jaksaa tehdä toistoja. Tästä kommentikentästä on kyllä saanut monia hyviä vinkkejä, kiitos niistä! Jatkossa aion panostaa myös siihen, että painotan vanhemmille vielä enemmän kotiharjoittelun tärkeyttä ja konkreettisesti voi avata myös tuota tarvittavien toistojen määrää.
Tästä heräsi uusia ajatuksia siihen, miten jatkossa ohjaan harjoittelua kotiin. Voisin nykyistä enemmän korostaa nimenomaan toistojen määrää, ei välttämättä harjoitteluun kuluvaa aikaa. Itse käytän terapiassa sekä perinteisiä noppapelejä että muita pelejä tai vaikka legoilla rakentelua, mikä ikinä lasta motivoikaan. Erityisesti lukemaan opettelevat lapset tuntuvat innostuvan perinteisistä noppapeleistä, kun saavat itse lukea harjoiteltavia tavuja tai lyhyitä sanoja. Olen kokenut melko helpoksi muokata terapiatilanteen aikana tulevia toistomääriä, mutta täytyy tähän kiinnittää jatkossa vielä enemmän huomiota.
Hyviä ajatuksia ja kommentteja! Toistojen määrään on jatkossa kiinnitettävä ehdottomasti enemmän huomiota, olen tehnyt työtä liikaakin lapsen viihtyvyys edellä.
Joidenkin asiakkaiden kanssa toistomääriä tulee runsaasti yhden terapiakerran aikana. Sitten taas joitakin asiakkaita on selvästi vaikeampi motivoida, jolloin toistot jäävät joskus melko vähäisiksi. Monesti nämä motivoituneet asiakkaat tekevät runsaasti myös kotiharjoittelua, mikä näkyy selvinä tuloksina. Ja vastakkaisesti taas nämä vähemmän motivoituneet asiakkaat harjoittelevat myös kotona hyvin vähän, jolloin tuloksien saavuttaminen kestää kauan.
Täällä viestiketjussa olikin paljon uusia ideoita, joita voisin kokeilla uusina motivointikeinoina!