This content is protected, please login and enroll course to view this content!

9 thoughts to “Tuen tasot

  • emilia.ginstrom

    Kaikki kolme tuet ovat käytössäni lähes päivittäin. Alussa ihmettelin miten hyvin _kaikki_ lapset antoivat koskea kasvoihinsa! Koskettaminen tuntuu jo luonnolliselta niin kauan kuin kasvot eivät ole täynnä räkää tai lounaan jämiä! 😀

    Vastaa
  • petra.laurema

    On monenlaisia lapsia. Toisten kanssa on keskeinen tavoite alussa ollut löytää tapa, jolla kasvoja voidaan koskettaa. Viittaan Katjan videoon sekä kaikkinaiseen yhteistyöhön fysio- ja toimintaterapeuttien kanssa, kun se on mahdollista. Muuten olen sitä mieltä, että hygieniasta puhutaan aivan liian vähän (lue: ei ollenkaan), kun keskustellaan suunsisäisten apuvälineiden käytöstä. Suoraan sanoen mietin hyvin hyvin hyvin tarkkaan, milloin, missä tilanteessa ja kenen kanssa voisin käyttää OPT-välineitä. Bite Blokkien käytöstä päiväkotiympäristöissä olen luopunut. Puhdistusmahdollisuudet eivät ole riittävät. Olen kysynyt ohjetta erikoissairaanhoidosta, mutta mitään selkeätä ei ole tullut. Ei tässä enempää asiasta, mutta Katjalta olisi tosi kiva saada blogissa tai kirjeissä pohdintaa ja käytäntöjä asiasta.

    Vastaa
    • Katja Koski

      Kiitos mahtavasta blogi-ideasta!

      Vastaa
  • Sanni

    Aikaisemmin koin lapsen koskettamisen jotenkin hankalaksi, mutta nykyään se on luonnollinen osa sekä arvioidessa että terapiassa. Ainakin itselläni varmuus ja luontevuus on kasvanut tekemisen ja harjoituksen myötä. Oma varmuus luo myös lapsiasiakkaalle turvallisen ja luottavaisen olon arvio/terapiatilanteessa.

    Vastaa
    • Katja Koski

      Tämä on niin tärkeä huomio! Itsekin koen että vuosien saatossa varmuus koskea on tullut. Sen jälkeen olen päässyt melkein kaikkien lasten iholle, koska oma varmuus huokuu ja lapsen on helppo olla siinä.

      Vastaa
  • Petra

    Nyt olen kyllä oikein kiinnittänyt huomiota siihen, millä tasolla mennään takaisinsyöttöjärjestelmässä/minkä kautta lapsi ei saa palautetta ja syitä miksi (esim. sensoriikka). Kaikkia tuen muodot ovat käytössä, mutta tämän myötä tuli kyllä taas uusia ideoita siihen, miten ottaa käyttöön apuvälineitä tilanteissa, joissa käsin tukeminen ei tunnu riittävän. Samoin myös tilanteissa joissa audit ja visuaalinen tuki ei riitä, voisi palata taaksepäin ja käyttää kosketusta tukena.

    Vastaa
  • emiliapia.strandvall

    Tosiaan teen tällä hetkellä lähinnä arviointia, mutta muutaman r/d/s/l-äänteiden ohjausta harjoitteluun annan kotiin, silloin kyllä käytössä kaikki nuo keinot. Tosin oon ilmeisesti painottanut peilin tärkeys vanhemmille, mutta totean nyt, että jatkossa oikeat kasvot peiliä tärkeämmät 🙂

    Vastaa
  • mervi.holappa

    Alkuun koskettaminen tuntui jännittävältä ja ehkä myös hieman ahdistavalta, mutta omalla kohdalla jo ensimmäisessä harjoittelussa koulussa jouduin menemään asiakkaan iholle todella nopeasti ja todella “voimakkaasti” eli ei mitään arkaa hipsuttelua. Silloin ehkä opin, että jos aion mennä asiakkaan iholle, niin oman tekemisen pitää olla varmaa eikä arkaa, koska arastelu ei hyödytä ketään. Tottahan toki kosketuksen kestäminen on yksilökohtaista ja luottamus täytyy rakentaa ennen kuin voi alkaa toista koskemaan. Jotenkin vain tuntuu, että jos terapeutti itse epäröi tekemistään ja vaikka sitä koskettamista, niin asiakas kyllä aistii sen ja vetäytyy tai jännittyy itse. Kokemuksen kautta omaan tekemiseen tulee varmasti varmuutta ja tuen antaminen ja asikkaan iholle menemisestä tulee luonnollisempaa.

    Vastaa
  • emma.savolainen

    Omalla kohdallani tulee mietittyä lähinnä sitä, kun monesti sormenpääni ovat kylmät, että tuntuuko se lapsesta ikävältä. Muuten koskettaminen tuntuu näin valmistuvana puheterapeuttina melko luonnolliselta. Jos huoneessa on lavuaari, käsien peseminen lämpimällä vedellä auttaa.

    Vastaa

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *