Yksi kommentti artikkeliin ”4. Oppitunti – Osio 1. Video – Seurataan toteutumista”
Olen onnistunut rohkaisemaan lasta kertomaan kuulumisistaan terapiatilanteessa ja eskariopen kertoman mukaan lapsi on vapaassa tilanteessa kertonut viikonloppusuunnitelmistaan myös opelle. Aamupiirissä lapsi ei vielä tohdi kertoa omista jutuistaan, mutta viittaa jo välillä (kun kysytään jotain yksittäistä asiaa, esim. viikonpäivää). Kertomusta strukturoivat kuvakortit ovat olleet avuksi puheterapiatuokioissa. Kuulumisten kerronta on otettu tavaksi toteuttaa ajan kanssa jokaisella tapaamiskerralla. Fiktiivisestä tarinasta kertominen ei oikein vielä onnistu. Lapsi on puheilmaisussaan niin arka ja taidoissakin on puutteita, että tämä on vielä liian vaativaa. Pilkomme tarinat niin pieniksi palasiksi ja tuen ohjaavilla kysymyksillä, että lapsi pystyy osallistumaan. Olen ollut yllättynyt ja iloinen siitä, että äännetietoisuus on eskarin myötä alkanut herätä vauhdilla ja lapsi on ruvennut kirjojen ääressä kysellä varsin innokkaastikin: “Mitä tuossa lukee?” Tässä on hienoa siis myös spontaanit kysymykset (lähdimme liikkeelle siitä, että jakson ensimmäisellä kerralla lapsi vain katseli ja vastasi joihinkin kyllä-/ei-kysymyksiin nyökkäämällä tai puistelemalla päätänsä). Perheen osalta luottamus on syntynyt ja keskustelu on avointa. Tähän on auttanut, että sovin ajoittain ihan tavallisen terapiakäynnin kotiin. Olen pyrkinyt välttämään kiireen tuntua keskustelutilanteissa. Puheterapiassa esille tulleita asioita ei kuitenkaan taideta oikein osata soveltaa kotiarkeen. Vanhemmat taitavat olla vähän epävarmoja eli tarvitaan vielä lisää opastusta. Eskariopen yhteistyö sujuu myös ja hänen kanssaan tavataan käyntien yhteydessä, mikä on hyvä asia, mutta kuulumisten vaihto jää hyvin pikaiseksi keskellä eskaripäivää. Opettajan on kiiruhdettava pitämään seuraavaa tuntia. Yhteinen ihan “vanhanaikainen” reissuvihko (kulkee eskarin, kodin, puhe- ja toimintaterapian välillä) on hyvä. Lisäksi kouluavustajalla on yleensä enemmän aikaa raportoida, miten lapsella oppitunnit ovat sujuneet. Yhteinen keskustelu järjestetään keväällä, mutta täytyy tunnustella, olisiko sellaiselle tarvetta ainakin pienimuotoisesti jo alkuvuodesta.
This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may affect your browsing experience.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Any cookies that may not be particularly necessary for the website to function and is used specifically to collect user personal data via analytics, ads, other embedded contents are termed as non-necessary cookies. It is mandatory to procure user consent prior to running these cookies on your website.
Olen onnistunut rohkaisemaan lasta kertomaan kuulumisistaan terapiatilanteessa ja eskariopen kertoman mukaan lapsi on vapaassa tilanteessa kertonut viikonloppusuunnitelmistaan myös opelle. Aamupiirissä lapsi ei vielä tohdi kertoa omista jutuistaan, mutta viittaa jo välillä (kun kysytään jotain yksittäistä asiaa, esim. viikonpäivää). Kertomusta strukturoivat kuvakortit ovat olleet avuksi puheterapiatuokioissa. Kuulumisten kerronta on otettu tavaksi toteuttaa ajan kanssa jokaisella tapaamiskerralla. Fiktiivisestä tarinasta kertominen ei oikein vielä onnistu. Lapsi on puheilmaisussaan niin arka ja taidoissakin on puutteita, että tämä on vielä liian vaativaa. Pilkomme tarinat niin pieniksi palasiksi ja tuen ohjaavilla kysymyksillä, että lapsi pystyy osallistumaan. Olen ollut yllättynyt ja iloinen siitä, että äännetietoisuus on eskarin myötä alkanut herätä vauhdilla ja lapsi on ruvennut kirjojen ääressä kysellä varsin innokkaastikin: “Mitä tuossa lukee?” Tässä on hienoa siis myös spontaanit kysymykset (lähdimme liikkeelle siitä, että jakson ensimmäisellä kerralla lapsi vain katseli ja vastasi joihinkin kyllä-/ei-kysymyksiin nyökkäämällä tai puistelemalla päätänsä). Perheen osalta luottamus on syntynyt ja keskustelu on avointa. Tähän on auttanut, että sovin ajoittain ihan tavallisen terapiakäynnin kotiin. Olen pyrkinyt välttämään kiireen tuntua keskustelutilanteissa. Puheterapiassa esille tulleita asioita ei kuitenkaan taideta oikein osata soveltaa kotiarkeen. Vanhemmat taitavat olla vähän epävarmoja eli tarvitaan vielä lisää opastusta. Eskariopen yhteistyö sujuu myös ja hänen kanssaan tavataan käyntien yhteydessä, mikä on hyvä asia, mutta kuulumisten vaihto jää hyvin pikaiseksi keskellä eskaripäivää. Opettajan on kiiruhdettava pitämään seuraavaa tuntia. Yhteinen ihan “vanhanaikainen” reissuvihko (kulkee eskarin, kodin, puhe- ja toimintaterapian välillä) on hyvä. Lisäksi kouluavustajalla on yleensä enemmän aikaa raportoida, miten lapsella oppitunnit ovat sujuneet. Yhteinen keskustelu järjestetään keväällä, mutta täytyy tunnustella, olisiko sellaiselle tarvetta ainakin pienimuotoisesti jo alkuvuodesta.