Minulle pompsahti viestilaatikkoon lukijan kysymys, jossa kysyttiin mistä lähdetään epäselvän puheen arvioinnissa liikkeelle ja mitä kaikkea tulisi ottaa huomioon?
Jos haluat tulla ihan kädestä pitäen opettelemaan tätä, niin kannattaa tulla vetämääni “Havannoi, arvioi ja kuntoutua epäselvä puhe” – koulutukseen (Ilmoittaudu tästä).
Tai osallistu “Puhemotoriikan perusteet” -verkkokurssille jossa käydään läpi erotusdiagnostiikkaa vielä tarkemmin (Ilmottaudu tästä).
Epäselvän puheen arvioinnissa kyse on usein erotusdiagnostiikasta. Epäselvällä puheella voi olla kolme ns. vakavampaa taustaa. Kyseessä voi olla dypsraksia, dysartria tai fonologinen pulma. Lievä artikulaatiovirhe on taustaltaan useimmiten dyspraksia tyyppinen hyvin lievä motorisen ohjailun pulma, joka kuntoutuu suit sait kun asiakas saa hieman eriytettyä suun aluettaan.
Ja sitten on tietysti kaiken sekoitusta: on dyspraksiaa, dysartiraa ja fonologista pulmaa kaikki samalla asiakkaalla. Ja vaikka kaveriksi kehitysvamma.
Miksi on niin tärkeää erottaa nämä diagnoosit toisistaan?
Yksi tärkeimmistä syistä sille, että puheterapeutin olisi hyvä tietää mistä on kyse, on kuntoutusmenetelmien valinta. Nimittäin sellainen lapsi, jolla on voimakasta dyspraksiaa, ei hyödy juurikaan fonologiseen pulmaan tarkoitetuista kuntoutusmenetelmistä, eli esimerkiksi auditiivisen erottelun tehtävistä.
Siksi erotusdiagnostiikka on niin tärkeää. Jos tiedät mistä on kyse, valitset kuntoutusmenetelmiä, jotka todella auttavat lasta.
Ongelmaksi toki muodostuu asiakkaat, joilla on vähän kaikkea. Silloin voi olla vaikea erotella mikä on mitä.
Lue lisää: Onko kielen sivuttaisheiluttelusta hyötyä?
Mistä sitten tietää mikä on mitä?
Lyhykäisyydessään tässä on määritelmä erilaisille pulmille:
- Asiakas, jolla on dyspraksiaa ei osaa ohjelmoida puhetta ja puhuminen näyttää ns. oudolta. Huulet vetäytyvät taaksepäin kun niiden pitäisi työntyä eteenpäin. Leuka seilaa miten sattuu puheen aikana – se liikkuu liian isolla liikeradalla, se työntyy eteenpäin kun huulet työntyvät eteenpäin.
- Asiakas, jolla on dysartriaa osaa ohjelmoida puhetta, mutta puhe on hiljaista, voimatonta tai siinä on paljon ns. resonanssiongelmaa. Puheääni voi olla puristeista tai kovin nasaalia. Voi olla sellainen olo että asiakkaalla loppuu koko ajan happi puheessa. Huulet yrittävät suipistua esim. U äänteen aikana, mutta suipistuminen voi näyttää jäykältä tai tahmealta. Dysartrisella asiakkaalla on useimmiten ollut syömismotoriikan kehittymisessä pulmaa. Tätä ei dyspraktikoilla ole. Dysartrikoilla on usein myös rakenteellisia tekijöitä taustalla.
- Asiakas, jolla on fonologista pulmaa ei ole oppinut kielen sääntöjä oikein. Hän ei kuule missä sanoissa kuuluu eri äänteitä. Häneltä tipahtelee sijapäätteitä pois ja äänteet yliyleistyvät (esim. portti -> poppi). Puhe kuitenkin näyttää hyvin ohjelmoidulta. Kasvot liikkuvat normaalisti. Ääni ei ole käheä, nasaali tai puristeinen.
Mistä siis lähdetään liikkeelle?
1. Ensin katsotaan – EI kuunnella
Arvioinnissa on siis lähdettävä puheen kuuntelemisen sijasta katsomisesta. Jos vain kuuntelet, voi auditiivisesti puhe kuulostaa ihan hyvältä. Mutta kun lähdet katsomaan huomaatkin että asiakas tuottaa esim. N äänteen nostamalla kielenkannan ylös, tai tuomalla kielen suun yläosaan leuan avulla. Tämä ei ole oikea artikulaatiomalli, jolloin kyse on motoriikasta – ei fonologiasta.
Sen lisäksi että katsotaan puhetta, katsotaan myös asiakkaan suuhun: onko korkea kitalaki, entä näkyvätkö takanielussa suuret risat? Miltä kielijänne näyttää? Missä kieli lepää lepotilassa, onko suu koko ajan auki vai huulio kiinni ja kieli suun sisällä.
2. Sitten kuunnellaan, mutta ensisijaisesti äänenlaatua
Sen jälkeen kuunnellaan äänenlaatua ja puhetta. Dysartrikoilla on sellainen hassu piirre että yrittäminen parantaa tuotosta. Dyspraktikoilla homma menee useimmiten huonompaan suuntaan. Mieti onko ääni nasaali tai käheä. Onko se puristeinen. Mitä tapahtuu jos asiakas keskittyy puhumaan. Onko tilanne parempi vai huonompi?
Kun on kuunneltu äänenlaatua mietitään millaisia fonologisia prosesseja puheessa esiintyy. Mitkä äänneyhdistelmät erityisesti tuottavat vaikeuksia?
3. Muistetaan kysellä taustoja
Kun ollaan havainnoitu puhetta ja rakenteita, kysellään taustoja. Kysytään miten asiakas on oppinut aikoinaan syömään. Samalla kysellään onko perheessä ollut jollain muulla hidasta puheenkehitystä tai epäselvää puhetta. Tärkeää on kysyä myös lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyvät sukurasitteet.
Tärkeää on kysyä myös miten asiakas nukkuu tai kuorsaako hän. Suuhengittäjien ja heidän joilla kieli on koko ajan edessä problematiikka on aivan oma tarinansa ja siihen tarvitaan hyvin monimuotoista kuntoutusta ja moniammatillista tiimiä.
4. Ja lopuksi vedetään yhteen
Lopuksi mietitään kaikki havainnot:
- Oliko puhe hassun näköistä?
- Oliko rakenteellisia poikkeamia?
- Missä kieli lepää?
- Millainen ääni on?
- Mitkä äänneyhdistelmät ovat vaikeuksia?
- Parantaako vai huonontaako yrittäminen asiakkaan puhetta? Tai eikö sillä ole väliä?
- Millainen sukutausta asiakkaalla on?
Tämä perusteella luodaan käsitys, mistä on kyse. Jos kyse on motorisesta pulmasta eli dysartriasta tai dyspraksiasta, lähdetään ensin kuntouttamaan sitä. Jos rakenteissa tai puhemotoriikassa ei ole mitään kummempaa voidaan todeta että kyseessä on fonologinen ongelma.
Jäikö fiilis, että nyt tarvisit lisätietoa?
Jos haluat tulla ihan kädestä pitäen opettelemaan tätä, niin kannattaa tulla vetämääni “Havannoi, arvioi ja kuntoutua epäselvä puhe” – koulutukseen (Ilmoittaudu tästä).
Tai osallistu “Puhemotoriikan perusteet” -verkkokurssille jossa käydään läpi erotusdiagnostiikkaa vielä tarkemmin (Ilmottaudu tästä).
