Lukijan kysymys: Miten saisin lapsen yrittämään suunmotoriikkatreenejä?

Kyselin sähköpostilistalaisiltani mitä he haluaisivat jutella kanssani, jos meillä olisi 15 minuuttia aikaa. Yksi kysymys toistui useasti:

“Miten saisin lapsen yrittämään suunmotoriikkatreenejä?”

Käsitelläänpä tätä kysymystä lähtemällä alkuun siten, että annetaan yhden sähköpostilistan puheterapeutin puhua:

“Miten saisin lapsen yrittämään suunmotoriikkatreenejä? Kyseessä on 5,5-vuotias lapsi, jolle kielen liikkeiden tahdonalainen hallinta on erittäin hankalaa.

Äänteistä puuttuvat V, L, D, R. Lapsi pystyy työntämään kielen ulos suusta, mutta esim. kielen sivuttaisliike tai kärjen nosto eivät onnistu lainkaan.

Ongelma hänen kanssaan on se, että jos hän kokee tehtävän olevan hitusenkin hankala tai epäilee, ettei ehkä osaa sitä heti, hän ei suostu yrittämään ollenkaan ja iskee jarrut aivan täysin pohjaan.

Olen tehnyt pehmitystyötä nyt vuoden, ja olemme edenneet hiukan: nyt tosiaan muutama aivan yksinkertainen liike onnistuu/hän suostuu niitä kokeilemaan.

OPT-välineistö on suuri punainen vaate, se saa takuuvarmasti jarrut päälle.

Viime vuonna saimme V-äänteen lähes 100% puheeseen, mutta ennen uutta kelapäätöstä oli 6kk tauko, jonka aikana on tapahtunut taantuma ja äänne on lähes kokonaan kadonnut käytöstä.

Miten ihmeessä etenisin hänen kanssaan? Millainen GAS-tavoite voisi olla realistinen?”

Lapsen näkemys itsestä harjoittelijana

Kun sain itse lapsia, tajusin kuinka vaikeaa lasten motivoiminen mihinkään epämieluisaan on. Jos lapsi kokee että joku asia ei kiinnosta, ei siinä auta mitkään tarrat, eikä motivaatiolistat eikä mitkään.

Pitää siis kaivaa syvemmälle.

Ongelmahan on se, että lapsi todennäköisesti ei halua yrittää koska ei halua epäonnistua edessäsi. Näin ollen meidän pitäisi lähteä muuttamaan lapsen omaa näkemystä siitä, mitä hän osaa ja mitä ei osaa. Hänen sisäinen puheensa pitäisi tukea sitä, että harjoittelu on kivaa ja sitä kannattaa tehdä. Hänen pitäisi siis tuntea olevansa hyvä harjoittelija.

Tähän auttaa kannustava kehu. Olen itseasiassa kirjoittanut tästä kokonaisen kirjan, joka ehkä nyt jo vähän nolottaakin, mutta se on se tekniikka mitä käytän näiden haluttomien harjoittelijoiden kanssa.

Mikä on kannustava kehu?

Kannustava kehu on oma yhdistelmäni Ben Furmanin kirjan “Olen ylpeä sinusta” – kehumenetelmistä ja Noël Janis-Nortonin kirjan Calmer Easier Happier Parenting ”descrpitive praise”-menetelmästä.

Ennen kun menemme tekniikkaan, yksi asia täytyy käydä läpi. Kehuminen ei automaattisesti muuta lapsen käyttäytymistä tai motivaatiota tehdä asioita. Kehun täytyy olla ehdottoman aito toimiakseen. Liian helposta tehtävästä tai vain käytöksen muuttamiseen tähtäävän kehumisen lapset haistavat jo kaukaa.

Jo hyvin pienet lapset pystyvät tunnistamaan, jos aikuisella ei ole täysin puhtaat jauhot pussissa. Lapsi voi jopa tuntea olonsa tyhmäksi: miksi vanhempi kehuu minua näin mitättömästä tehtävästä (Meyer 1992).

Toinen tärkeä tekijä on kehun muoto. On olemassa erilaisia tapoja kehua:

  1. Henkilöön kohdistuva kehu: ”Olet todella hyvä tekemään palapelejä”
  2. Prosessikehu: ”Etsit hienosti palapelin paloja”
  3. Kykyyn kohdistuva kehu: ”Olet parempi kuin muut tekemään palapelejä”
  4. Yrittämiseen kohdistuva kehu: ”Jaksoit yrittää palapelin tekemistä paljon pidempään kuin muut”

Nämä kaikki kehut eivät ole samanarvoisia. Yrittämiseen kohdistuva kehu on parempi kuin kykyyn kohdistuva kehu (Henderlong & Lepper, 2002). Kykyyn kohdistuvassa kehussa on se pulma, että jos seuraavalla kerralla lapsi ei osaakaan tehdä palapeliä, hän jää kuin tyhjän päälle. “Äiti sanoi, että olen hyvä tekemään palapelejä, mutta tätä en osannutkaan. Mitä nyt?”

Prosessikehu on taas parempi kuin henkilöön koh-distuva kehu. Prosessikehussa lapsi saa kuulla, mikä asia hänen toiminnassaan oli erityisen hyvää ja hän voi yrittää toistaa tämän teon. Mutta ei henkilöön kohdistuva kehu olen täysin mitätön. Tilanne, jossa lasta ei kehuta ollenkaan on huonompi kuin se, että hänen persoonaansa kehutaan.

Kannustava kehu = Prosessi mitä lapsi teki + Määre millainen hän oli

Kannustavan kehun resepti on siis seuraava:

Prosessi mitä lapsi teki + Määre millainen hän oli

Prosessi mitä hän teki

Kannustavan kehun menetelmässä kerrot aluksi lapselle yksityiskohtaisesti (ilman ylisanoja, muista autenttisuus) mitä hän tekee, kun hän toimii mielestäsi oikein. Ylisanat ovat vaarallisia, sillä jos ihastelet jotakin hirvittävin isoin sanakääntein, lap-selle voi tulla olo, että tuota ei voi oikeasti saavuttaa. On parempi kehua realistisesti ja aidosti kuin liioitellen (Henderlong & Lepper, 2002).

On tärkeää miettiä, mitä kehutaan: et kehu lapsen taitoa tai lopputulosta. Nämä kehut eivät opeta lapselle sitä prosessia, mikä auttaa lasta saavuttamaan saman lopputuloksen uudestaan.

Otetaan esimerkiksi puhemotoriikkatreenin tekeminen. Tehtävänne on harjoitella kielen ylöspäin nostamista. Otat lapsen eteen murot ja kerrot mitä tehdään. Lapsi yrittää tehdä perässä vähän, ei onnistu.

Sinun kehusi alkaisi kannustavan kehun menetelmässä näin: “Sinä otit käteen sen muron ja laitoit sen suuhun sinne minne pyysin” TAI “Sinä annoit minun laittaa muron sinne, minne se kieli pitäisi nostaa.”

Huomaa siis ero siihen, jos kehuisit vain näin: ”Hei hienosti tehty”. Tässä kehussa lapselle ei kerrota, miten muroharjoitus onnistuu (eli että aluksi pitäisi avata ylipäätänsä suu ja saada muro oikeaan paikkaan). Hänellä ei ole siis aavistustakaan tämän kehun jälkeen miten hän voi tehdä saadakseen kehun. Kannustavan kehun versiossa taas olet kertonut lapselle, mitä hänen täytyy tehdä jotta aikuinen kehuu häntä jälleen.

Määre millainen hän oli

Useissa tutkimuksissa on todettu, että sekä lapsen että läheisten positiivinen puhe lapsesta on yhteydessä positiiviseen itsetuntoon. Minkälainen siis haluaisit lapsen olevan terapiatilanteessa? Sinnikäs, ahkera, hyvä harjoittelemaan, uskalias…

Nyt voit siis itse valita millainen lapsi sinulla on terapiassa. Kannustavassa kehussa kehun loppuun lisätään määre millainen lapsi oli kun hän teki jotain positiivista. Tässä murotilanteessa lapsi voisi olla rohkea kun laittoi muron suuhun ja uskalsi kokeilla uutta harjoitusta. Itse käytän paljon sitä että lapsi on “hyvä harjoittelemaan”. Näin saan hyviä harjoittelijoita vastaanotolle 😉

Miten saat siis vastaanotollesi vain lapsia jotka ovat sinnikkäitä harjoittelijoita

Koko kannustava kehu menisi siis näin:

  1. Sinä otit käteen sen muron ja laitoit sen suuhun sinne minne pyysin +
  2. Sinä oot hyvä harjoittelemaan

Eli oikeasti mitä teen, on se että toistelen näille lapsille ihan pienistäkin onnistumisista että he ovat hyviä harjoittelemaan. Kun olet toistanut tämän saman asian lapselle 100 kertaa, hänen mielestään hän on hyvä harjoittelija ja tekee hommia mielellään! (Olen aika viekas eikö…. HAHAH 🙂 )

Tavoitteeksi siis voi terapiassa asettaa sen, että lapsi harjoittelee mielellään ja tulee terapiaan mielellään. Sen jälkeen voit miettiä mikä tavoite on puheen suhteen.

Toivon että tästä vinkistä oli sinulle hyötyä. Olisi kiva kuulla oletko kokeillut tällaista tekniikkaa ja jos olet, niin miten se sujui!

(Ja jos kiinnostaa, niin Kannustava kehu kirja löytyy esim. Adlibriksestä.)

 

Lähteet:

Ben Furman (2012). Olen ylpeä sinusta. Tammi.

Noël Janis-Norton (2016). Calmer easier happier parenting. Yellow kite.

Wulf-Uwe Meyer (1992) Paradoxical effects of praise and criticism on perceived ability. European review of social psychology, vol. 3 (1)

Jennifer Henderlong & Mark Lepper (2002) The effects of praise on children’s intrinsic motivation: a review and synthesis. Psychological bulletin, vol 128 (5). http://www.reed.edu/motivation/docs/PraiseReview.pdf

 

2 kommenttia artikkeliin ”Lukijan kysymys: Miten saisin lapsen yrittämään suunmotoriikkatreenejä?”

  1. Tuo tarkka kehuminen on tosiaan tärkeää. Lapsen on tärkeä tietää, mikä tekemisessä meni hyvin, jotta se on mahdollista toistaa seuraavalla kerralla.
    Ajattelen kuitenkin niin, että meidän tulisi välttää määrittelemästä lasta “olet hyvä/ilkeä/…”. Lapsi on myös tunteensa ja ajatuksensa. Ne ovat tekoja, joita me arvostelemme hyviksi, ilkeiksi jne. Tästä syystä lasta ei tule määritellä sellaisenaan jonkinlaiseksi. Siksi muotoilisin kehun: “se oli hyvin harjoiteltu”.

    Vastaa
    • Hei mielenkiintoinen pohdinta Anna-Stina. Tutkimuksessa on kuitenkin havaittu että juuri tämä määritelmä “Millainen hän oli” oli merkittävästi lapsen motivaatiota tukeva ilmaisu. Siksi itse käytän sitä.

      Vastaa
  2. Käytän vastaavaa lähestymistapaa paljon. Tykkään ajatuksestasi, että sillä tavoin saan terapiaani paljon hyviä harjoittelijoita! Ensinnäkin Äännekoulun koulutuksista olen oppinut analysoimaan lapsen puheen prosesseja yksityiskohtaisesti, jolloin pystyn kohdistamaan kehunkin yksityiskohtaan. Samalla lapsi kuulee ohjaukseni ihan sivumennen, tasavertaisessa kommunikointisuhteessa, kehun sivutuotteena.

    Itse korostan tosi paljon oppimaan oppimisen taitoja. Näistä tärkeimpiä on miettiminen, yrittäminen ja keskittyminen. Kun lapsi sanoo “en tiedä/ osaa”, voin antaa ohjeen, miten voi tietää taikka osata. Kun lapsi sanoo “en tiedä”, se on ilmoitusasia, jolla hän voi väistää hankalan asian ja lyödä luukun kiinni. Olen ihan opettanut heitä sanomaan “minä mietin” ja lisännyt siihen vielä viittoman “miettiä”. Kun lapsi uskaltautuu koettamaan, vaikkapa nimeämään, täydentämään lausetta tai mitä ikinä, voin aina kehua “hienosti mietitty” tai “huomaatko, mietit jo vähäsen. Jo eka kerralla pystyit vähän miettimään, kuinka sinä siihen pystyit? (ja kas, lapsi voi samalla eritellä omaa oppimistaan eli opetella metakognitiivisia taitoja).Kun lapsi ilmoittaa, että ei osaa, voin rohkaista häntä yrittämään ja kehua esim. “huomasitko, taisit jo hieman yrittää, hienoa!” Jos harjoitus menee vähän puihin, voin useimmiten löytää miettimisen tai yrittämisen oraita, joita kehua ja ihmetellä ja lihavoittaa.

    On ilo kuulla, miten lapset nopeasti lapset usein jättävät “en tiedä”- fraasin ja sanovat sen sijaan “minä mietin”. Eikös olekin meikäläiseltä hienosti mietitty? Minä mietin, yritin ja keskityin, hyvä mä!

    Vastaa

Jätä kommentti