Artikkelia täydennetty 19.11.2019
“Vastavalmistuneena minua vaivaa tilanne, jossa lapsi hyötyy puheterapiasta, mutta edistyminen on hidasta häiriön laadusta johtuen, eivätkä vanhemmat huomaa/arvosta sitä, eivätkä siten tue lapsen kehittymistä kotiharjoittelulla. Miten motivoida vanhempia (esim. yhteisöllisen kuntoutuksen näkökulmasta)?”
Kotiharjoittelu on ihan ÄLYTTÖMÄN raskasta.
Tämä on ihan oikea turkasen totuus. Minulla itsellä on nyt 5 vuotias (täydennysajankohtana 6 vuotias) tättähäärä kotona (joka ei nyt 6 vuotiaanakaan ole mikään helpoin lapsi), jonka kanssa pitäisi harjoitella ärrää. Voin kertoa, että on todella vaikea motivoitua ottamaan sitä “terapeutin” roolia – jaksavaa, pitkäpiimäistä, lehmänhermoista… Kun toinen keksii kaikki temput ja pelleilee mitä ehtii.
Siksi vanhempien motivointi harjoitteluun ON vaikeaa. Koska se harjoittelu ei koostu vain siitä vanhemmasta vaan sen vanhemman ja lapsen välisestä vuorovaikutuksesta.
Lisäksi – kuten totesit – kun edistyminen on hidasta, tai sitä ei tapahdu ollenkaan – kenen tahansa motivaatio lopahtaa. Oletko joskus laihduttanut? Ekalla viikolla tippuu pari kiloa, ja motivaatio on huipussaan. Tokalla viikolla saat flunssan, ja makaat sängyn pohjalla. Paino ei liikahda. Motivaatio loppuu. Homma kuivuu kasaan.
Näistä elementeistä sitten syntyvät myös ratkaisut.
1. Näytä kädestä pitäen mitä haluat vanhempien tekevän
Itse teen pääosin töitä niin, että perheet tulevat vastaanotolleni istumaan viereeni, jotta he voivat auttaa omaa lastansa. Jos käyn päiväkodissa, teen yleensä ainakin yhden videon terapiatilanteesta ja lähetän sen perheelle (käytän Signal – nimistä ilmaista applikaatiota joka kryptaa viestit, löytyy Android Play kaupasta ja Apple appstoresta). Lähetän videon harjoituksesta mitä haluan että he harjoittelevat ja lisäksi laitan pienen videoviestin missä vielä selitän tarkkaan mitä halusin että he tekevät.
Kun tapaamme seuraavan kerran, pyydän että he kuvaavat tätä harjoitusta videolle ja katsomme sen yhdessä. Ihailemme lapsen taitoa ja mietimme mitä vanhemmat voivat tehdä vielä tukeakseen lasta. Kerron tarkasti mitä lapsi on jo oppinut ja miksi se on merkityksellistä seuraavaa taitoa varten.
Vanhemmat ovat yleensä asiantuntijan tavatessaan niin altavastaaja-asemassa että suurin osa puhutusta materiaalista menee täysin ohi. Kirjoittaminen auttaa jotain, mutta videolle ottaminen on paras tapa saada uusi toimintatapa perille. Katsomalla ja kertaamalla asia muistuu mieleen uudestaan. Jos olet itse vanhempi, tiedät kuinka iso vanhemman kuormitus on.
Kävin esim. itse viime viikolla kuopuksen kanssa hammaslääkärissä. En käytännössä muista siitä mitään. Jotain siellä puhuttiin, mutta ohi meni kun en kirjoittanut ylös.
2. Kerro miten ollaan lapsen kanssa pitkäjänteinen
Pitkäjänteisenä pysyminen on oman lapsen kanssa aivan älyttömän vaikeaa. Toistan vielä. Aivan ÄLYTTÖMÄN vaikeaa. Kävin mielenkiintoisen keskustelun ideoita puheterapiapalstalla oman lapsen äänneharjoittelusta, joka tosiaan on meillä ajankohtaista juuri nyt. Ketju venyi mielettömän pitkäksi. Oma vanhempi ei aina ole paras vaihtoehto opettamaan uusia asioita lapselle.
Tue vanhemman pitkäjänteisyyttä. Tue pitkää pinnaa. Näytä helppoja leikki-ideoita kädestä pitäen, näytä motivointimalleja, näytä pikapiirtämistä. Jos perhe ei pääse terapiaan mukaan videoi ja näytä konkreettisesti miten lapsi hyötyi esim. tilanteen strukturoinnista.
3. Tee vanhempien kanssa todella konkreettinen suunnitelma ja seuraa suunnitelmaa viikottain
Olen aina ihmetellyt keskusteluja, joissa tehdään hienoja tavoitteita lapsen kehitykselle. Yleensä niihin kirjoitetaan joku yleispätevä ilmaisu (sanavaraston kasvattaminen… mitä se tarkoittaa?), eikä juurikaan konkreettisia keinoja miten tähän päästään.
Viime vuosien aikana olen ryhtynyt tekemään TODELLA pieniä tavoitteita perheiden kanssa. Esim: “lapsi oppii osoittamaan sormella tutun aikuisen tukemana kun hän haluaa jotain”. Joka terapiakerran jälkeen käyn läpi yksityiskohtaisesti vanhempien tai hoitohenkilökunnan kanssa mitä harjoittelimme ja miksi teimme näin. Sen jälkeen annan yhden konkreettisen tilanteen, missä he voivat harjoitella samaa.
Yritän muistaa aina myös kertoa mitä lapsi teki paremmin tällä kertaa kuin viime kerralla. Motivaatio säilyy kun edistymistä on nähtävissä.
4. Keksi harjoituksia jotka perhe voi viedä ihan konkreettisesti arkeen
Puheterapiaharjoittelu näyttää siltä, että sitä pitäisi tehdä juuri niin kuin sinä teet sitä: eli 45 minuuttia, mahdollisesti peilin edessä tai kasvotusten. Vanhemman kannalta tämä on aivan liikaa vaadittu. Mistä perhe repii 45 minuuttia motivoivaa tekemistä?
Tämän vuoksi keksi harjoituksia joita vanhempi voi viedä ihan arkeen:
- Auton takapenkillä voi treenata vaikka mitä.
- Eräs isä sanoi että he soittelevat lapsen kanssa puhelimella joka päivä jokatapauksessa koska lapsi on ekaluokkalainen ja hänellä on lyhyet päivät. Aina ennen kuulumisten vaihtoa he sanovat toisilleen “Hadda hadda hadda” (jos et ymmärrä miksi sanotaan Hadda, kannattaa tutustua Puhemotoriikan perusteet kurssiini)
- Iltapalapöytään voi keksiä ruoalla tehtäviä harjoituksia: murotreenejä ym…
- Iltasatuhetkeen voi lisätä kielellistä rikastuttamista: ohjaa perhettä hankkimaan hyvää kirjallisuutta, neuvo kädestä pitäen miten sitä käytetään.
- Ohjaa perhe muskariin varsinkin jos lapsella on kuulovamma
Yksi kommentti artikkeliin ”Lukijan kysymys: Miten motivoidaan vanhempia mukaan terapiaan?”