Yksi tärkeimmistä neuvoista syömiseen on se, että lapsella täytyy olla hyvä ruokailurytmi

Minulla käy melkein viikottain vastaanotolla lapsia joilla on syömisen kanssa pulmia.

Lapsia on monenlaisia: pieniä imetyksestä kiinteisiin siirtyviä, isompia nirsoilijoita ja lapsia joilla on motorisia tai rakenteellisia haasteita pystyä syömään.

Suurin osa terapeuteista kuitenkin näkee aika harvoin syömispulmaisia lapsia, ja siksi on luonnollista että terapeutti tuntee epävarmuutta antaessaan ohjeita. (Siksi meillä Äännekoulussa toimitaan niin, että jos vastaanotolleni tulee syöjä, saavat meidän terapeuttimme seurata tilannetta Zoomin kautta (tietysti vanhempien luvalla) jolloin terapeutit saavat nähdä miten syömisterapia etenee).

Tässä siis tärkeimmät ohjeet jotka käyn jokaisen perheen kanssa läpi:

1. Lapsella täytyy olla hyvä ruokailurytmi

Tämä tarkoittaa sitä, että ruokaa tarjotaan tasaisesti 5 kertaa päivässä. Tämä pätee niin letkuttamiseen kuin imetykseen (ei tosin ihan pienien vauvojen kohdalla).

Tähän ei tietenkään lähdetä heti, vaan siihen totutellaan pikkuhiljaa.

Välipalat jätetään minimiin ja ruokaa tarjotaan tasaisin väliajoin. Tämä opettaa lapselle näläntunnetta, joka on tärkeä osa syömislapsen kuntoutumista.

2. Mikä menee sisään täytyy tulla ulos

Eli suoraan sanottuna jos kakka ei kulje, on aivan turha yrittää saada lasta syömään paremmin.

Reissu lääkäriin on paikallaan, jos lapsella on ummetusta tai jatkuvaa ripulia tai oksentelua. Kun fyysiset tekijät (esim. allergiat on selvitetty) ja mahdollinen lääkitys suolen toiminnalle on saatu kuntoon, voidaan ryhtyä taas harjoittelemaan ruokailua.

3. Vanhemman omat tunteet kuriin

Vanhemman tärkein tehtävä on pitää lapsi hengissä. Jos lapsi ei syö, hän voi kuolla. Niin vakavasta asiasta on kyse. Siksi vanhemman tunteet kuohahtelevat ruokailun aikana.

Vanhemman on hyvä opetella hallitsemaan omia tunteitaan ruokailun aikana. Ruokailu on vuorovaikutustilanne ja painostaminen syömään on pidettävä minimissä.

4. Syöminen ei tarkoita pelkästään sitä että ruoka pannaan suuhun, pureskellaan ja nielaistaan

Syöminen alkaa siitä että lapsi sietää ruokaa samassa huoneessa  ja omalla lautasellaan.

Lapsen täytyy uskaltaa kokeilla ja katsoa ruokaa ruokailuvälineillä, sormillaan, huulilleen, kielelleen ja lopuksi ryhtyä pureskelemaan ja nielemään.

Kun jokaista kohtaa näistä juhlitaan ja tajutaan edistyminen, voidaan ryhtyä näkemään kehittymistä. Kehittyminen kannustaa eteenpäin!

Kun aloitat näiden neljän kohdan ohjaamisella, olet itseasiassa varsin pitkällä. Mutta tietysti tämä on ihan pintaraapaisu ohjeista. 

On tärkeää osata ohjata perhettä vähentämään välipaloja niin, ettei lapsen paino kuitenkaan tipahda.

Täytyy tietää perusasiat siitä, miten ummetusta hoidetaan ja millaisia vessailuohjeita annetaan.

Pitää osata kertoa syömiseen liittyvät eri vaiheet ja osata ohjata perhettä tukemaan lapsen herkkää sensoriikkaa.

Koska suurin osa tuntemistani terapeuteista tuntee itsensä epävarmaksi syömispulmien edessä, olen halunnut rakentaa verkkokurssin, jossa käydään syömiskuntoutuksen perusasiat.

Kurssi soveltuu puheterapeuttien lisäksi fysio- ja toimintaterapeuteille.

Sen tarkoitus on:

– antaa konkreettisia neuvoja syömiskuntoutukseen varsinkin niille terapeuteille, jotka kohtaavat syömispulmaisia asiakkaita harvoin.

– kerrata perusasiat ruokarytmistä, suolen toiminnasta, vessahygieniasta, lasten kalorimääristä sekä näyttää, miten perhettä ohjataan näiden asioiden pariin

– miten lasta ohjataan ja opetetaan nielaisemaan turvallisesti sekä pureskelemaan ruokansa

– näyttää miten perhettä ohjataan iloiseen syömisvuorovaikutukseen painostuksen sijasta

– ja tarjota sinulle muita näkökulmia siihen, mitä huomioitkun kohtaat syömispulmaisen lapsen.

Kurssi on verkkokurssi, ja voit suorittaa sen omassa aikataulussasi. Oston jälkeen voit käydä läpi materiaaleja seuraavat 4 kk. Tervetuloa!

ALOITA KURSSI TÄSTÄ

Katso video, jossa kerron mitä kurssi sisältää!

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *