Sain erittäin mielenkiintoisen kysymyksen lukijalta:

” Onko orakojeista oikeasti hyötyä?”

Mikä on orakoje?

Kuva lainattu blogista Villi viisikko, jossa myös mukava perheen kertomus ja kokemuksia orakojeesta

 

Oraalimotorinen aktivaattori (ORA-kojeita) eli suunsisäisiä kielen liikkeitä aktivoiva on suuhun laitettava yleensä puheterapeutin suunnittelema, hammaslääkärin yksilöllisesti tekemä laite, joka laitetaan kiinni ylähammasvalliin vähän niinkuin hammasraudat. ORA-kojeen kuitenkin saa irti, eikä se ole pysyvä laite vaan sitä pidetään suussa esimerkiksi puheterapiaharjoittelun aikana.  ORA-kojeita on erilaisia, joskus siinä on yläpuolella näkyviä nystyjä, joskus myös pieniä helmiä riippumassa erityisesti kielenkärjen kohdalla, ihan ylähammasvallilla.

Miten ORA-kojetta käytetään?

ORA-koje laitetaan suuhun ja sen jälkeen lasta pyydetään viemään kieltä ylöspäin kohti ORA-kojeen nystyjä/helmiä. Tällä pyritään saamaan lasta oppimaan nostamaan kieltä ylähammasvallille. Kojeisiin on olemassa erilaisia ohjeita. Joskus sanotaan, että kojetta voisi pitää suussa vaikka kun katselee televisiota ja koje itsessään hoitaa homman. Haapasen tutkimuksessa kojetta pyydettiin yleensä käyttämään puolesta tunnista tuntiin päivässä 4-5 päivänä viikossa keskimäärin kolmen kuukauden ajan.

Itse olen käyttänyt orakojetta niin, että se on osa puheterapian harjoituspatteristoa. Jos lapsella on koje, se laitetaan terapiassa suuhun ja harjoitellaan sen avulla kielen kärjen nostamista sekä kielenkärkiäänteitä. Kotiin ohjaan että n. 3 krt viikossa pidettäisiin kojetta suussa ja samalla vanhempi muistuttaa kielen ylöspäin nostamisesta. Harjoittelu ei siis ole pelkkää passiivista toimintaa, vaan vanhempi aktivoi lasta. Pelkona on nimittäin se, että koje lötköttää suussa, lapsi rullailee kielen kannalla nystyjä tai helmiä tai imeskelee sitä (kaikkia näitä variaatioita on nähty).

Lue lisää: Milloin Oral Placement -terapiasta on hyötyä epäselvässä puheessa?

Onko siitä hyötyä?

Haapanen teki tutkimuksen (2003)  jossa hän halusi selvittää kojehoidon aiheita ja hoitovastetta sekä niihin vaikuttavia tekijöitä. Seuraavassa on muutamia suoria lainauksia Haapasen tutkimuksesta:

Tutkimuksessa todettiin, että suunsisäinen kojehoito edisti parhaiten niiden lasten puhemotoriikka, joiden ääntämisvirhe oli komplisoitumaton. (Lisäys tähän Katjalta: Tämä tarkoittaa sitä, että näillä lapsilla ei ollut muita pulmia kuin epäselvä puhe.) Kojehoidosta oli apua myös lapsille, joilla oli huuli-suulakihalkio.

Helmilevyhoidon jälkitarkastuksessa todettiin, että kielen motoriikka parantui 92 %:lla lapsista. Äännevirheiden korjautumista tapahtui niinikään 92 %:lla tutkituista. Suun aukiolo väheni 86 %:lla. Lapset, joille oli asetettu jokin neurologinen diagnoosi, hyötyivät helmilevyhoidosta merkitsevästi harvemmin kuin ne lapset, joilla ei ollut neurologista sairautta (p = 0,016).

Helmilevyhoidon aikana annettu puheterapia ei merkitsevästi vaikuttanut helmilevyhoidon vasteeseen. Lapset, jotka eivät saaneet puheterapiaa levyn käytön aikana, korjasivat artikulaatiomotoriikkaansa ja puhettaan yhtä hyvin kuin ne lapset, jotka saivat levyn käytön aikana puheterapiaa.

Hammasvalliäännevirheiden yleisyys ja vaikeahoitoisuus on todettu aiemmissakin tutkimuksissa (4). Vallitsevan käsityksen mukaan hammasvalliäänteiden artikulaatio edellyttää ketterää kielen kärjen motoriikkaa, ja ns. “kielijumppa” on traditionaalinen harjoittelumuoto puheterapiassa. Odotuksenmukaista oli, että tässäkin tutkimuksessa kielen kömpelyys oli tavallista ja siksi yleinen ORA-hoidon aihe.

Haapanen toteaa lopuksi:

On siis todennäköistä, että lasten äännevirheiden korjautuminen tässä tutkimuksessa helmilevyn avulla perustuu kielen liikkeiden paranemiseen hammasvalliäänteiden artikulaatiota suosivalla tavalla. Helmilevyn avulla annetaan käytännössä itsehoitona fysioterapiaa artikulaatioelimille. Päivittäinen “kielijumppa” aktivaattorin avulla lienee merkitsevästi tehokkaampaa kuin perinteinen “kielijumppa”, jota annetaan yleensä kerran viikossa puheterapeutin ohjauksessa. Pienen lapsen kyky kerrata pyynnöstä tiettyjä samoja artikulaatioliikkeitä on luonnollisesti sangen rajallinen.

Tämän tutkimuksen mukaan ORA-kojeesta on siis merkittävää hyötyä lapsille, joilla on selkeästi oraalimotoriikkaan painottuva puheen epäselvyys. Olisin toivonut, että tutkimuksessa olisi selkeämmin kerrottu millaiset ohjeet perhe sai ORA-kojeen käyttöön.

Omia kokemuksia

Omat kokemukseni ORA-kojeesta vaihtelevat. Tutkimuksen tulos oli mielestäni samanlainen kuin oma kokemukseni: lapset joilla on hyvä kognitio, ja vain vähän ongelmia (ei esim. neurologisia pulmia), hyötyvät kojeen käytöstä. Ongelmaksi joskus muodostuu se, että kojeen laittaminen suuhun, tai sen pois ottamine saattaa sattua ja joskus tulla vertakin ikenestä. Lapsi säikähtää tätä helposti ja voi lopulta kieltäytyä kojeesta kokonaan.

Lapset joilla on madaltunut kognitio usein hylkivät kojetta eivätkä saa siitä mitään irti. Usein näillä lapsilla problematiikka onkin paljon syvemmällä kuin kielen nostamisessa: koko leuka on vakautumaton ja huulio on eriytymätön leuasta.

Toisaalta taas ORA-koje on paljon yksikertaisempi aparaatti kuin moni muu terapiajumppaharjoitus. Koje suuhun ja perhe muistuttelemaan kielen ylöspäin nostamisesta. Tämä on helpompaa kuin se, että pitäisi tehdä vaikka pitempiä ja monimutkaisempia harjoitussarjoja lapsen kanssa. Mielestäni kojeen käyttöä on kuitenkin joka tapauksessa valvottava, eikä sitä voi vaan laittaa suuhun ja unohtaa.

ORA-koje on mielestäni auttanut kielenkärkiäänteisiin, mutta esimerkiksi K-äänteeseen en samanlaista vastetta ole ikinä nähnyt. Näin ollen en koskaan sitä suosittele K-äännettä varten.

Millaisia kokemuksia sinulla on ORA-kojeista?

 

 

 

 

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *